malelifestyle

Miesten ulkonäköpaineet? – Urbaania legendaa vai arkipäivää?

Tervehdys ystävä!

Nykyään keskustelu ulkonäköön ja kehomme ilmentymiin käy kiivaana. Paljon framilla on ollut kehopositiivisuus ja keskustelu siitä, millainen on terve suhtautuminen omaan sekä muiden ulkomuotoon.

On noussut paljon keskustelua siitä, kuinka naiset ovat kyllästyneet median ja populaarikulttuurin luomiin stereotyyppisiin vartaloihanteisiin, sekä miesten possumaisesta tavasta puuttua naisten ulkonäköön. Ymmärrän tämän turhauman sekä sen, että näihin käytösmalleihin vaaditaan muutosta.

Mites me miehet sitten? Olemme olleet asian tiimoilta melko hiljakseen. Onko niin, että suomalainen mies ei koe ulkonäköpaineita kehonsa kummuista samalla tasolla kuin nainen? Uskallan väittää, että kyllä koemme. Emme vaan uskalla myöntää sitä ja heitämme asian helposti huumoriksi tai ohitamme aiheen.

Mistä sitten kumpuavat miesten häpeäntunteet ja paineet omasta ulkomuodosta?

Adoniskulttuurin kasvatit

Väitän, että isolle osalle miehistä ne kumpuavat samoista ilmiöistä kuin naisillekin. Se lähti aikanaan He-manista ja  Action-man -figuureista. Ne olivat aina sixpackin omaavia timmejä adoniksia. Leffoissa sankarit olivat ja ovat edelleen suurimmalti osin adoniksia. Iso-Arska ja Syltty näytti sukupolvelleni miesvartalon mallin. Pyyleviä olivat vain parodiahahmot, jotka hauskuuttivat kömpelyydellään.  Minua ei kyseinen fakta suuresti häiritse, mutta uskon sen selittävän osaksi tätä ilmiötä.

Oman elämän Mr.Grey

Miksi mies sitten kokee painetta näyttä adonikselta? Kyllähän se näin on, että suurin osa heteromiehistä haluaisi olla oman elämänsä Mr. Grey, joka on spontaani, kiinnostava, mysteerinen ja tulinen rakastaja, joka ottaa naisensa niin, että kiihkon huuto kuuluu toiseen kortteliin.

Olen katsonut kyseiset elokuvat ja mietin juurikin tätä. Tiedän, että naisten silmissä harvoin painotetaan miehen vetovoiman piilevän ulkonäössä, mutta silti haluaisimme olla niitä Mr.Greytä  tai Magic Mikejä.

Tämä juontaa juurensa luultavasti siihen, että miehen mielenmaisemassa pitää tietty maskuliinisuustaso täyttyä, jotta hän kokee itsensä hyväksi ja hyväksytyksi. Ei sen kuuluisan myrkyllisen pissipäisen maskuliinisuuden, vaan seksuaalisen vetovoiman omaavan.

Ulkokuori panssarina

Mitä tulee omaan kehonkuvaan, yksi iso tekijä miesten maailmassa on turvattomuuden tunne ja pelko. Fyysisesti vahva ulkokuori toimii omia pelkotiloja ehkäisevänä panssarina varsinkin, jos on kasvanut kulttuurissa, jossa pojat ja miehet selvittelevät välinsä nyrkein. Kun voimainmittelöitä on harva se viikko, alkavat selviytymismekanismit puskea pintaan.

On helpompi hengittää, jos kokee olevansa valmis puolustautumaan edes jokseenkin, vaikka pelko ei koskaan täysin katoasikaan.  Harvoin on kyse halusta olla egoistinen pullistelija ja heikompiaan alistava körmy. Kun on tottunut pelkäämään, se ohjaa mieltä yllättävän voimakkaasti. Uskon tietäväni mistä puhun.

Halventaminen kumpuaa haavoista

Lopputulemana on ahdistunut mies, jonka pahoinvointi purkautuu usein ei-niin-toivotulla tavalla. Nämä miehet eivät puhu näistä asioista julkisesti, vaan istuvat tälläkin hetkellä todennäköisemmin lähikapakassa tai ovat nyrkkeilytreeneissä ähisemässä.

Usein nämä itsekin pahoinvoivat miehet ovat niitä äänekkäimpiä ”LÄSKI!” tai ”LAUTA!”– huutelijoita. Ihmisellä, kenellä on terve ja eheä itsetuntemus, ei ole tarvetta muistutella kanssaihmisiä heidän ulkomuodostaan. Halventaminen kertoo haavoista, mutta ei oikeuta niiden purkamista muihin.

Naiset oi naiset!

Tottahan toki heteromiehellä oman ulkomuotonsa epävarmuuksiin liittyy vastakkainen sukupuoli. Me miehet sorrumme usein siihen, että me emme kysy vaan oletamme.

Jos työpaikan Helena on tuumannut, että kyllä miehen tulee olla MIES jykevine leukoineen ja paksuine käsivarsineen, saman duunin Jarmo voi pitää tätä absoluuttisena totuutena. Ja kun kotona eteisen peilistä näkyy jotain aivan muuta, alkaa ahdistaa. Ja hyvin useasti Jarmo sitten lähtee salille heilumaan ja rikkoo vasta-alkajana selkänsä kun piti kokeilla kylmiltään ennätyksiä maastavedossa.

Olen nähnyt tämän aiemmassa ammatissani kymmeniä kertoja. Teillä, arvon ladyt, on meihin paljon valtaa, myönsimme sitä tai emme. Mutta teidän vastuullanne meidän itsetunto-ongelmamme eivät suinkaan ole. Työ itsensä kanssa on jokaisen omalla vastuulla.

”Tällainen tavallinen julli ei riitä.”

Me miehetkin imemme sienien lailla vaikutteita ja illuusioita nykyisestä informaatiotulvasta. Lehtigallupit, joissa kerrotaan millainen on unelmien mies yhdistettynä median ja somen tarjoamiin öljyttyihin kreikkalaisiin veistosmiehiin ruokkivat huonommuuden tunnettamme. Miehellekin tulee helposti fiilis: ”Tällainen tavallinen julli ei riitä.”

Isoin virheaskel, mitä me kaksilahkeiset harrastamme mielestäni liiaksi on se, että emme lähde kyseenalaistamaan oman pään illuusioita ja pikku pirujen kuiskailuja. Me tottelemme niitä ja olemme niiden orjia. Vertaamme itseämme muihin ja ulkoistamme todellisen minuutemme kauemmaksi itsestämme. Onhan se helpompaa, kuin kohdata oman epävarmuuden ja ahdistuksen aiheuttajat.

 

Teen kaikkeni, että myös miesten maailmassa lähdettäisiin entistä hanakammin kohtaamaan itseämme rehellisesti. Ei ruoskalla, vaan päättäväisen lempeällä avokämmenellä.

 

Mitä mieltä Sinä olet, kokevatko miehet yhtälailla ulkonäköön liittyviä paineita kuin naiset?  Jos kokevat, mistä tämä mielestäsi johtuu? Paljasta ajatuksesi ystävä!

 

Ps. Mitä ajatuksia seksuaalinen häirintä herättää miehessä? Lue lisää tästä!

 

 

Rakkaudella,

Veli_K

14 thoughts on “Miesten ulkonäköpaineet? – Urbaania legendaa vai arkipäivää?

  1. On jännä lukea mihen näkökulma tähän asiaan, koska itse juuri kirjoitin ”Onko somessa esiintyvät ”töydelliset” vartalot vaikuttaneet teidän omaan kehonkuvaan?”. Karkeasti suurin osa kommentoi, että 30 v jälkeen ei enään niinkään tule paineita. Enemmän ollaan huolissaan nuorista. Puolestaan ainut mies kommentoija koki, että hän liikkuu luonnostaan niin paljon, että ei edes isimasua pääse syntymään.

    Eikös jokunen aika ollut lööpeissä sitä, että isimasu on nyt trendi, kun Vin Dieselkin oli masua saanut kasvatettua? Muistan silloin, että hyvin moni mies oli vain ylpeä siitä, että ei ole salilla käyvä raamikasmies vaan, että on suht laiha masun kanssa.

    Mutta ymmärrän sen, että naiset saavat miehille paineita aikaiseksi, koska ainahan se on mennyt niin, että miehet ovat naisten perässä enemmän kuin naiset miesten perässä, vai mitä olet mieltä? Tosin kyllä me naisetkin paljon, tai ainakin tietämäni naiset, miettivät, että miltä näyttävät miesten silmissä.

    Mutta uskon kyllä. että varsinkin nuorilla miehillä on ulkonäköpaineita ja paljon.

    1. Moikka!

      Itse en ollut törmännyt tähän isimasu trendiin vasta kun viime viikoilla. Omissa ”piireissäni” joissa olen elänyt, moista pidettiin poikkeuksetta
      negatiivisena asiana ja laiskuuden ja lössähtämisen merkkinä miehellä. Noh trendejä tulee ja menee 😀 Tottahan sitä jokainen varmasti ajoittain omaa habitustaan
      pohdiskelee nimenomaan muiden silmin. Jos se ei mene liian syvälle, niin kaipa se kuuluu ihmisyyteen. Mutta jos siitä muodostuu psyyketta alati varjostava tekijä,
      täytyy asiaa puntaroida enemmänkin.

      …”miehet ovat naisten perässä enemmän kuin naiset miesten perässä”.. < --Kyllähän se näin taitaa olla kun havainnoi ympäristönsä liikehdintää tai käy vaikkapa yöelämässä. Ei käy kieltäminen! Valoa viikkoosi!

  2. Ärsyttää tuo termin ”toksinen maskuliinisuus” -käyttö. Termillä vain syyllistätte miehiä.

    Viimeksi oli toisessa feministin blogissa miesten toksisen maskuliinisuuden syytä, etteivät miehet ilmoita heihin kohdistuvasta parisuhdeväkivallasta.. Naisista ei voisi ikinä sanoa noin heidän kokemansa väkivallan suhteen, joten miksi miehistä sitten saa?

    Samalla tavalla tämän blogin pointin kääntäen voisin todeta, että naisten ulkonäköpaineet ovat seurausta ”toksisesta femininiisyydestä”.

    Kuulostiko kivalta naiset?

    Miten se voi edes olla sukupuolittunut termi, jos kerran molemmilla sukupuolilla on samanlainen paine. Toksisella maskuliinisuudella syyllistätte turhaan miehiä ja samalla teette feminismistänne luotaantyöntävän.

    1. Moikka!

      Olen itse mies, ja tarkoitukseni ei ollut syyllistää ketään. Mietin vain tiettyjen kulttuuriperimän vaikutuksia miesten ajatus&käytösmalleihin miehen näkökulmasta.
      …”Toksisella maskuliinisuudella syyllistätte turhaan miehiä ja samalla teette feminismistänne luotaantyöntävän.”.. < -- Tästä olen siinä mielessä samaa mieltä, että asia kaipaisi rakentavaa ja kypsyää keskustelua toistemme syyttelyn sijaan. Helteistä viikkoa sinulle!

  3. Aika paljon tuo ”miehisyys” riippuu myös oman pään sisällöstä ja opituista roolimalleista. Itse suoritin urani valtiolla virassa, jossa piti olla kunnossa 24 h, nyt olen ollut vuosia eläkkeellä ja tässä kuussa tulee 57 mittariin.Kropassa olevien pahojen kulumien takia on urheilu täysin kiellettynä, mutta pyrin kuitenkin kävelemään parhaani mukaan. Virkavuosinani oli välillä tilanteita, jossa itsetunto soimasi, kun en ollutkaan se kukko siellä tunkiolla, mutta olen aina ollut sinut itseni kanssa ja minulle on ollut tärkeää, että se annettu homma tuli kunnialla suoritettua. Kroppa ei ole ihan Arskan kunnossa enää, jopa kumpuakin on tullut, mutta edelleenkin en tunne mitään kateutta jonkun kropasta. Pointtini on se, että ei sillä kropalla ole niin väliä, kunhan se toimii suht vähällä tuskanhiellä ja on vain tyytyväinen itseensä…

    1. Morjens!

      Kiitos miehisestä näkökulmastasi! Sinulla vaikuttaa olevan melko eheä itsetunto ja kykenet suhtautumaan kehoosi ja itseesi armollisen
      päättäväisesti. Hienoa! Otan tästä oppia, ehkä minäkin vielä joku päivä jne.. 😉

      Mahtavaa viikonloppua sinulle Pera!

  4. Hyvä kirjoitus aiheesta josta ei paljoa puhuta tai josta väännetään usein vitsiä jos joku ottaa vakavissaan esille. Miehet todellakin kokevat ulkonäköpaineita ja ne saattavat alkaa jo hyvin varhaisessa lapsuudessa. Jos muistelen omaa lapsuuttani niin jo ala-asteella lasten välisissä parisuhteissa tytöt valitsivat usein pojista ne pisimmät, urheilullisimmat ja sosiaalisimmat/äänekkäimmät tyypit. Pojan luonteella ei ollut periaatteessa väliä ja tämä näkyi mm. siten, että koulukiusaajilla oli usein joku koulun suosituimmista tytöistä. Joukossa oli ehkä yksi tai kaksi niin sanottua ”hissukka pariskuntaa” eli luokan hiljaisin poika ja tyttö olivat muodostaneet parin. Hissukka pariskuntia yhdisti usein se, että olivat luokan priimuksia ja/tai jollain tapaa taiteellisesti lahjakkaita kuten vaikka hyviä piirtämään tai osasivat soittaa taitavasti pianoa. Syrjään jääneet pojat kokivat epävarmuutta jos eivät sopineet oikein kumpaankaan ”lahkoon”. Eivät älykkäisiin ja lahjakkaisiin hissukoihin eivätkä sporttisiin, pitkiin kovanaamoihin. Oma epävarmuuteni sai lisäystä kotoa, koska isäni on todella urheilullinen ja hän aina jaksoi huomautella vatsastani ja sanoa miten pitäisi miehen urheilla paljon ja olla itsevarma ja mies isolla M:llä.

    Yläasteella tilanne muuttui hieman, mutta ei huomattavasti. Suurin osa tytöistä kiinnostui edelleen pojista, jotka olivat sosiaalisia/äänekkäitä ja urheilullisia sekä luonteeltaan jopa hiukan k*sipäisiä. Suosituimmat pojista harrastivat jääkiekkoa ja olivat ulkonäöltään lihaksikkaita ja leveä harteisia. Yläasteella oli hyvin yleistä, että tytöt valitsivat treenatun ”pahan pojan” seurustelukumppanikseen. Lihavat, laihat ja nörtin oloiset jäivät usein rannalle ruikuttamaan. Tästä luonnollisesti seurasi ulkonäköpaineita ja osa pojista koki jopa katkeruutta tyttöjä kohtaan. Monesti me yksin jääneet pojat keskustelimme porukalla miten saisimme tyttöjen huomion. Osa meistä sortui älyttömyyksiin kuten vislailemaan ohikulkeville tytöille, huutamaan ääneen miten jollain oli hyvä p*rse yms. Tuskin tarvitseekaan mainita ettei moiset temput toimineet. Jotkut koulun hiljaisista tytöistä lähestyivät kyllä meitä, mutta koska olimme ujoja, epävarmoja ja kokemattomia niin harva meistä hiljaisista pojista edes tajusi lähestymisyrityksiä. Eräs tyttö piirti minun niskaani nimensä, sydämen ja minun nimeni. Reaktioni oli sekoitus hämmennystä, nolostumista ja suuttumista ja käskin pyyhkiä sen pois. Myöhemmin eräs toinen tyttö tunki jatkuvasti väkisin seuraani, otti aina lippalakkini pois vedoten käytöstapoihin, tarjosi apuaan läksyissä yms. Koin lähinnä ärsyyntymisen tunnetta, koska ajattelin, että hän teki pilkkaa minusta. Vasta aikuisena sitä hoksasi, että se oli ollut heidän varovainen tapansa osoittaa kiinnostusta. Sosiaaliset ja suositut tytöt kun yleensä osoittivat suoraan kiinnostuksensa niin me pojat emme monesti ymmärtäneet hiljaisten tyttöjen vihjeitä. Muutaman kerran torjuin itseäni kiinnostavan tytön myös siksi, koska muut pojat kiusasivat minua siitä kun joku tyttö osoitti kiinnostusta. Epävarmuuttani siis lisäsi muiden poikien tapa kiusata siitä, että joku tyttö osoitti minulle huomiotaan.

    Ammattiopistossa tytöt eivät enää kiinnittäneet niin paljon huomiota poikien ulkonäköön. Käytävillä ja luokissa näki jos jonkinlaista pariskuntaa ja sain itsekin paljon huomiota tytöiltä. Olin kuitenkin vielä epävarma ulkonäöstäni sillä olin monia muita poikia tukevampi ja koin myös häpeää kokemattomuudestani tyttöjen kanssa. Olin myös todella ujo tyttöjen seurassa vielä tässä vaiheessa. Eräs tyttö luokastani kääntyi kesken tunnin katsomaan minua ja kysyi koko luokan kuullen haluaisinko alkaa seurustella hänen kanssaan. Koko luokka rämähti nauramaan, helahdin ihan punaiseksi ja menin täysin lukkoon. En muista mitään mitä sen jälkeen tapahtui. Havahduin seuraavan kerran välitunnilla kun kaksi kaveriani kertoivat, että tyttö oli pyytänyt myös puhelinnumeroani, oli kysynyt missä asun yms. En muista kuulleni koko kysymyksiä. Lopulta kuitenkin sanoin kavereilleni, että tyttö ei ollut makuuni, koska pituuseromme oli huomattava. Tyttö oli minua pari päätä pitempi ja koin epävarmuutta siitä, että tyttö olisi minua pitempi, koska ”normaalissa” suhteessahan aina odotetaan miehen olevan se pitempi osapuoli. Myöhemmällä iällä harmitti kyllä, että torjuin kyseisen tytön.

    Ammattiopiston jälkeen itsetuntoni lähti huimaan nousuun kun tajusin miten typeriä nuo asiat olivat olleet joista epävarmuuteni oli kummunnut. Aloin flirttailemaan naisten kanssa ja huomasin, että naiset eivät välittäneet ulkonäöstäni vaan moni osoitti kiinnostusta minua kohtaan juuri luonteeni ja huumorintajuni takia. Seurustelin kerran erään fitness naisen kanssa eikä häntä haitannut tippaakaan vaikka painoin tuolloin 120kg. Sanoi minulle suoraan, että rakastui luonteeseeni ja itsevarmuuteeni ja olin hänen mielestään ”seksikkään söpö nallekarhu”. Olen kuitenkin pannut merkille, että toisinaan koen hetkittäistä epävarmuutta ja uskon tämän johtuvan median luomasta alitajuisesta paineesta. Monissa mainoksissa näkee komeita nuoria miehiä joilla on täydelliset valkoiset hampaat, juuri sopivanlainen hoikka lihaksikas vartalo, tyylikäs kampaus ja täydellisesti istuvat vaatteet. Elokuvissa sankarit ovat joko lihaksikkaita kaappeja alfauros käytöksineen tai sitten äärimmäisen fiksuja ja nokkelia, mutta samalla myös hyvin karismaattisia ja ulkonäöltään lihaksikkaan hoikkia. Useimmilla on vielä naisiin vetoava matala ääni. Näihin me miehet usein vertaamme itseämme heikkoina hetkinämme.

    PS.

    Pahoitteluni hieman sekavasti kirjoitetusta ja rönsyilevästä tekstistä. Kirjoitin tätä huonosti nukutun yön jälkeen eivätkä ajatukset meinanneet pysyä kasassa.

    1. Moikka!

      Iso kiitos, kun jaoit avoimesti palasia elämästäsi! Arvostan sitä todella! Toivon, että monen silmät löytäisivät kommenttisi, sen verran hyvää kokemuksellista
      näkökulmaa sieltä löytyi 🙂 Kuten kerroitkin, nämä asiat ovat suurimmalle osalle pojista/miehistä huomattavasti monimutkaisempia, kuin annamme ymmärtää.

      Mahtavaa kesää Sinulle toveri!

      1. Samoin sinulle! Erittäin hyvää kesää! Tulen jakamaan jatkossakin näkökulmiani joko täällä tai Facebookin sisäisissä postauksissasi 🙂 Toivottavasti useampi alkaisi lukemaan ja kommentoimaan blogiasi.

  5. Näyttäisi,että nuorilla on eniten ulkonäköön liittyviä paineita.Vielä ei oikein tiedetä kuka minä olen eikä ole tarjottavana muuta kuin oletettujen ulkoisten paineiden ja odotusten mukainen pintakoreus.On hienoa matkia jotain julkisuuden henkilöä jotka on stailattu kuvia varten.Esim. ne popparit joilla on vähiten sisältöä tarjottavana joutuu panostamaan enemmän ulkomusiikillisiin seikkoihin.Otetaa helposti vaikutteita vaihtuvista muotivillityksistä(joita viihdeteollisuuden rahasedät markkinoivat)kun oma maku ja tyylitaju on vielä hakusessa .Etsitään hyväksyntää pinnallisilla seikoilla .Ulkonäkömarkkinoilla liikkuu isot rahat ja markkinatalouden tehtävänä on luoda jatkuvaa ostopaineita.Isolla rahalla luodaan illuusioita minkälainen kuluttajan tulisi olla..

    1. Moikka!

      Nuoruus on toki oman identiteetin rakentumisen aikaa ja silloin ollaan myös huomattavan alttiita
      ulkopuolisille vaikutteille&vaikuttajille. Minusta se on kuitenkin melko luonnollinen osa yhtä
      minäkuvan kehitysvaihetta. Toki toivottavaa olisi, että tästä pääsisi eteenpäin aikuisiällä ja löytäisi
      kaiken alta sen oikean ”minän”, oli se sitten tyylivirtausten mukana menijä tai ei. 🙂

      Mukavaa viikkoa sinne!

Vastaa