malelifestyle

Miten testosteronivaje voi ilmetä nuorella miehellä?

Kaupallinen yhteistyö Puhti.fi kanssa

Tervehdys!

Kuten joskus blogissani kirjoittelinkin, olen viime vuosina käynyt läpi paljon terveydellisiä haasteita. Eräs niistä oli nuorelle miehelle melko arkakin aihe, vaikka nettifoorumit pursuavat kyseisen terveyshaasteen/sairauden kanssa kamppailevista miehistä. Kyseessä on siis hypogonadismi eli mieshormonin puutostila. Jos tällainen lukee diagnoosilapussa, ei tästä miehenä tee mieli paljoa huudella mökin ulkopuolelle. Vaikka tosiaan kyseessä onkin sairaus siinä missä muutkin.

Hypogonadismi eli mieshormonin puutostila – miten se ilmenee?

Kyseessä on siis tila, jolloin veressä ei ole kierrossa tarpeeksi vapaata testoa ja täten alkaa ilmetä oireita. Puutostila voi olla lähtöisin joko aivolisäkkeestä tai sitten yllätys yllätys ”alakerrasta”. On tärkeää selvittää, kummasta on kyse, kun erotusdiagnostiikkaa tehdään.

Miten hypogonadismi ilmeni minulla?

Vanhanliiton lääketieteellinen näkemyshän on, että kyseisen tilan oireet ovat pääasiassa erektioon ja libidoon liittyvissä toiminnoissa. Ja että tämä on käytännössä vain keski-ikäisten miesten riesa. Noh sen verran olen saanut infoa ja kuunnellutkin erään maamme parhaiten asiaan perehtyneen lääkärin keskustelua aiheesta, että asia ei näin mustavalkoista ole.

Itselläni arvot riipivät vuosia viitealueen alarajalla. Vapaan testosteronin määrä veressä oli noin 70-80 -vuotiaan miehen tasolla. Mitä tämä sitten aiheutti? Pahin oire ei suinkaan ollut libidon tai erektion kanssa, vaan yleisen voinnin ja jaksamisen.

Mistään ei palautunut ja treenaaminen, jonka pitäisi nostaa testotasoja, tuntui pahalta. Kovan treenin jälkeen meni monta päivää palautuessa ja olo oli kuin pahemmassakin kankkusessa. Jatkuva aivosumu ja uupunut fiilis alkavat syömään miestä. Olo oli kirjaimellisesti 50 -vuotta omaa ikää vanhempi.

Miten testoarvot pystyy itse romuttamaan?

Kahdella ääripäällä:

Ääripää 1.

Huonot elintavat: Paljon einesruokaa, vähän liikuntaa ja paljon alkoholia ja tupakkaa.

Ääripää 2.

Liikaa treeniä palautumiseen nähden, liian niukasti ruokaa, överiksi vedetty elämäntahti yhdistettynä jatkuvaan pakoon juoksemiseen itse itseltään.

Minä romutin omat testotasoni ääripäällä numero kaksi. Kroppa sääti vuosien rääkin seurauksena tuotannon minimiin. Samalla oireili kilpirauhanenkin. Kumpi on muna vai kana, sitä on mahdoton sanoa.

Miten mieshormonin puutostilaa hoidetaan?

Usein pyritään eliminoimaan elintavoista riippuvat tekijät ja tasaamaan esimerkiksi stressitasot. Kun tätä on tehty hyvä tovi, kontrolloidaan muutamat labrat ja mikäli todetaan, että homma ei skulaa edelleenkään, aletaan käyttää synteettistä testosteronivalmistetta. Ajatus on sama kuin esimerkiksi kilpirauhaslääkityksessä.

Kokeilin itsekin synteettistä testoa tietyn ajanjakson, mutta se ei sopinut minulle. Minulle löydettiin ratkaisu pienestä määrästä lääkettä, joka aktivoi kehon omaa tuotantoa aivolisäkkeen toiminnan boostaamisella. Kuulostaa hardcorelta, mutta aina mieluummin luomua kuin synteettistä. Oma tilanteeni asian tiimoilta onkin pysynyt vakaana ja tasot hyvinä nyt puolitoista vuotta.

Turhauttavaa taistelua

Suhtautuminen nuoren miehen testovajeeseen terveydenhuollossa on yleensä nuiva. Onneksi löytyy myös asiaan perehtyneitä ammattilaisia, keltä saa asianmukaista hoitoa ilman turhauttavia väärinkäyttöepäilyjä.

Esimerkiksi Puhdin kautta tilatessa ei tarvitse lääkärin lähetettä, eikä mittaustarvetta tarvitse perustella kenellekään. Jos arvot eivät ole viitteiden sisällä tai asia mietyttää muuten, voi olla yhteydessä haluamaansa lääkäriin. Tämä onnistuu myös Puhdin oman etälääkärin kanssa puhelimessa.

Miksi ja miten mitata testosteroni?

Jos miehenä tunnet olosi jatkuvasti vetämättömäksi, mikään ei kiinnosta ja palautuminen on hataraa, kannattaa ehdottomasti tsekata kehosi hormonaalisen toiminnan tila.
Miehenä tietty testosteroni on hyvä mistä aloittaa.

Puhti.fi :stä löytyy erinomainen mahdollisuus räätälöidä oma testipakettisi ikään kuin mittatilaustyönä!

 

Mitä minulta sitten mitataan kontrollissa?

Minulta mitataan seuraavat arvot hypogonadismikontrollissa:

1. TestoVL ( sisältää S-testo+ SHBG)
2. Luteinisoiva hormoni
3. Follikkelia stimuloiva hormoni
4. D-vitamiini  : D-vitamiinia tarvitaan mm. siemennesteen valmistukseen ja testosteronitason ylläpitoon!
Tähän lisäyksenä voi harkita vielä estradioliarvojen (E2) ja kilpirauhasen tilanteen tsekkausta.

Älä jää tuleen makaamaan

Puhdin kautta sinulla on myös mahdollista saada lääkärin konsultaatio labratuloksiasi koskien. Tätä lisäpalvelua ei muista labroista saa ilman erillistä (ja tyyristä) varausta lääkärille.
Joten kokemuksen syvällä rintaäänellä sanon sinulle mies, älä jää tuleen makaamaan!

Älä tyydy toteamukseen ”Arvot nipin napin viitteissä, ei se siitä johdu”. Minä taistelin jokunen vuosi sitten siitä, että saan hoitoa. Tämä oli taistelu, joka kannatti valita.

 

Rakkaudella,

Veli_K

PS. Miten kävi, kun etsin labrakokeista vastausta kaamosväsymykseeni?

 

Oletko mittauttanut testosteroniarvojasi? Oletko osannut epäillä, että huonovointisuutesi voisi johtua testosteronivajeesta? Kommentoi rohkeasti kommenttikenttään!

18 thoughts on “Miten testosteronivaje voi ilmetä nuorella miehellä?

  1. Hei! Minullekin on juuri aloitettu samanlainen hoito kuin luulen sinulla olevan. Olen käyttänyt lääkettä nyt noin 3vko. Haluaisin kysyä sinulta, kuinka kauan sinulla meni, että oireet alkoivat helpottaa?

    Olen kärsinyt tismalleen samanlaisista oireista kuin sinä nyt 6v. ja juuri ääripää 2 savutin tämän tilan. Tuntuu, että huimaa muutosta olossa tai palautumisessa vielä ei ole tapahtunut.

    1. Moikka!

      Mulla trt-kokeilu päättyi 2kk jälkeen, kun jo valmiiksi rakenteellinen sydämen taipumus rytmihäiriöihin paheni. Sitä ennen hoidon aikana ekaan kuukauteen en huomannut mitään muutosta olossa, mutta 4 vkon jälkeen olo alkoi muuttua, jopa hyperaktiiviseksi.

      Tällöin olisi voinut kokeilla puolitraa vielä kerta-annoksen määrää ja tihentää pistosväliä, mutta päätin kuitenkin lopettaa hoidon. Nykyään T-tasot hyvällä tasolla luomuna, tein paljon muutoksia mm stressinhallintaan, aloin suodattaa hanavettä puhtaaksi sekä panostin ravintotiheään luomuruokaan.

      Paljon tsemppiä sinne!

      1. Kirjotit, että testosi olivat 70-80 vuotiaan tasolla, mutta mitä nämä lukemat olivat numeraalisesti?

        1. Moikka,

          Minulla siihen meni noin 1-2kk ja 2kk jälkeen kontrollilabratkin näyttivät jo hyvältä, eli itsellä ainakin tehokas lääke.

          Kiitos kysymästä!

  2. Mulla yli 2kk jatkunut todella kova uupumus. Työkyky ja elämästä nauttiminen alentunut voimakkaasti. Myös aivosumu vaivaa. Välillä tuntuu ettei näe eteensä. Kävin mittaamassa testot 3 kertaa 2 v sisään. Ekalla kerralla oli 11 ja vapaa testo 220. Seuraava mittaus viime vuonna oli 10,4 ja vapaa 200. Nyt tulos oli 9,7 ja vapaa 180. Kuka olisi hyvä lääkäri miltä kysyä aiheesta? Alkaa itsellä huumori loppumaan tän väsymyksen suhteen. Muut veriarvot normaalit

    1. Moro!

      Tutulta kuulostaa. Vapaa testosi on aika alakantissa ja laskeekin näemmä koko ajan. Lääkärivinkki: Ota yhteys Turun Mehiläiseen ja kysy aikaa miesten hormonitoiminnan ja seksologian erikoislääkärille. Osaavat ohjata kyllä oikealle mieslääkärille!

  3. Ikää 38. Nyt kohta 3kk vaivannut todella kova uupumus ja aivosumu. Mitään ei jaksa ja pää on välillä todella jumissa. Ajatus ei kulje ja tuntuu ettei näe eteensä. Työkyky ja elämästä nauttiminen heikentynyt selvästi. 3 kertaa on testot mitattu 2 vuoden sisällä. Ekalla kerralla oli 11 ja vapaa testo 220. Seuraavalla kerralla 10.5 ja 200. Nyt 9.7 ja 180. Kuka olisi hyvä lääkäri keneltä kysyä tästä? Oloa on tutkittu ja muut perusveriarvot täysin normaalit. Yleislääkärin mielestä testoarvot eivät ole niin matalat että selittäisivät oireet. Masennuslääkettä ehdottavat. Olen jo 15 v syönyt masennuslääkkeitä ahdistuneisuushäiriöön ja samankaltaiset oireet ovat ahdistuksen yhteydessä tulleet tutuiksi vuosien ajan. Nyt kuitenkin ahdistus puuttuu ja oireiden voimakkuus muutenkin paljon kovempi kuin koskaan aiemmin.

  4. Moi.Olen lukenut että masennuslääkkeet voivat vaikuttaa testosteroniin madaltavasti. Myös muut psyykelääkkeet ja esim. valproaatti madaltaa testosteroniarvoja. Tutkimusten mukaan valproaatti voi jopa pienentää kiveksiä, ja se varmasti vaikuttaa testosteroniarvoihin.

  5. Moi!

    Minkälainen annostus sulla on Anastrozolessa? Itse olen ollut muutaman vuoden korvaushoidossa ja lopetin sen 2 kuukautta sitten. Haluisin kokeilla jos omaa tuotantoa voisi saada tuolla boostattua. Sain tuota lääkettä alunperin hoidon estrogeenin nousua varten. Mulla ulkoinen testo ei tuntunut hyvältä ja tuli myös mainitsemiasi rytmihäiriöitä. Myös verenpaine rupesi nousemaan. Kiitos mielenkiintoisesta kirjoituksesta!

    1. Moro!

      Minulla annos 1/4 tablettia jokatoinen päivä (lääke siis Letrozole) . Tämä minimiannos itsellä tehnyt sen, että T-tasot nousseet mainiolle tasolle ja pysyneet siellä. Samalla annoksella mennyt nyt kaksi vuotta. Kiitos kun jaoit kokemuksiasi!

  6. Hei!

    Mielenkiintoista kuulla että muillakin samanlaisia oireita. Itellä myös jatkunut oireita parin vuoden ajan ja koko ajan pahentunut. 1kk sitten kävin mittaamassa. Vapaa oli 82 ja testo 5.2. Eli syvissä vesissä mennään. Ikää 25v. ja urheilullinen, hyvillä elintavoilla, ei kehossa juurikaan likaa rasvaa (rasvaprosentti abou4 12-15%)

    Nyt käynyt ottamassa uudelleen näytteet. Katsotaan mitä näyttää ja miten homman kanssa edetään

  7. Mielenkiintoinen kirjoitus ja tarina! Luulen, että tänä päivänä moni nuorikin mies kärsii testosteronin puutteesta ja nämä oireet selitetään masennuksella ja muilla mielenterveyden diagnooseilla. Minusta olisi hyvä jos kaikki miehet kävisi mittauttamassa testosteronitasot muutaman vuoden välein etenkin ikääntyessä.

Vastaa