Suomessa pelataan paljon ja monipuolisesti. Erityisesti digitaalinen pelaaminen on kasvattanut suosiotaan viime vuosien aikana. Tutustumme sukupuolten välisiin eroihin pelaamisen näkökulmasta tässä artikkelissa tarkemmin. Tämä artikkeli on sponsoroitu.
Pelaaminen mielletään nuorten miesten harrastukseksi, mutta myös naiset pelaavat entistä enemmän. Digitaalista pelaamista harrastetaan koko väestössä, vaikka enemmistö kallistuu nuoriin poikiin. Pelaaminen on itse asiassa kasvanut eniten keski-ikäisten joukossa.
Pelaamisen eri muodot
Pelaaminen jakautuu moneen eri alalajiin. Esimerkiksi uhkapelit ovat suosittuja pelejä, joita pelataan paljon verkossa. Nettikasinot ovat kehittyneet paljon viime vuosien aikana ja jos pelaaja haluaa esimerkiksi pelata kolikkopelejä, onnistuu se nykyään käden käänteessä lukuisilla eri pelisivustoilla.
Rahapelaamisen lisäksi digitaalinen pelaaminen käsittää esimerkiksi tietokonepelit, konsolipelit ja verkkopelit. Niitä voi pelata joko yksin tai ryhmissä. Lisäksi niitä voi pelata toista ihmistä vastaan tai tietokonetta vastaan.
Esimerkiksi Counter-Strike: GO on erittäin suosittu tietokonepeli ja sen parissa harrastetaan myös elektronisen urheilun kilpailuja. Niissä ammattilaispelaajat ottavat toisistaan vastaan ja ottelut keräävät sankoin joukoin yleisöä ympäri maailman.
Erilaisia pelejä pelataan myös eri aktiivisuudella. Konsolipelit, mobiilipelit ja yksin pelattavat tietokonepelit ovat suosituimmat säännöllisesti pelattavia pelejä. Säännölliseksi pelattavat pelit ovat sellaisia pelejä, joita pelataan ainakin kerran kuukaudessa. Mobiilipelejä pelataan eniten päivittäin.
Naisetkin pelaavat
Pelaaminen mielletään helposti miesten harrastuksiksi, mutta joukkoon mahtuu yllättävän paljon naisiakin. Naiset pelaavat innokkaasti mobiilin välityksellä ja se on suosituin säännöllinen pelityyppi nuorten naisten ja tyttöjen keskuudessa. Konsolipelaamista harrastavat puolestaan enimmäkseen nuoret miehet. Vanhempi ikäryhmä pelaa mielellään yksin pelattavia tietokonepelejä.
Miehet harrastavat nettikasinoita enemmän kuin naiset, mutta tähänkin joukkoon mahtuu naisia. Ero on kuitenkin edelleen melko selkeä, sillä miehet pelaavat rahapelejä verkossa kolme kertaa enemmän kuin naiset. Miehet hakevat pelaamisella enemmän jännitystä, kun taas naiset haluavat saada jonkinlaista taukoa arjestaan.
Jos asiaa vertaa sosioekonomisesta näkökulmasta, on sukupuolten välinen kuilu kapeampi. Säännöllinen pelaaminen on yleisintä tietyn sosioekonomisen ryhmän keskuudessa sekä naisilla että miehillä.
Entä elektroninen urheilu?
Elektroninen urheilu, eli e-urheilu tai e-sports elää erittäin suosittua vaihettaan. Se on kasvanut melko lyhyessä ajassa massiiviseksi toimialaksi. E-urheilun parissa järjestetään lukuisia kilpailuja ympäri maailman, jota seuraa monipäinen yleisö joko paikan päältä tai netin välityksellä.
Elektroninen urheilu on etenkin nuorten miesten suosiossa. Ilmiö on havaittavissa myös Suomessa, sillä nuoremmat miehet pitävät sitä jopa kiinnostavampana kuin kuningaslajiamme jääkiekkoa. Se on vakiintumassa osana urheilun kirjoa ja otteluita näytetään Suomessakin valtakunnallisilla kanavilla. Esimerkiksi erästä Yle Areenan lähettämää ottelua seurattiin enemmän kuin MM-hiihtoa.
Elektroninen urheilu on enimmäkseen nuorten miesten hyppysissä. Kokeneemmat ovat vuoden 2000 jälkeen syntyneet henkilöt. Se on kuitenkin harrastusmielessä vielä erittäin pientä. Elektronista urheilua on harrastanut vain pari prosenttia. Ero on melko selkeä miesten ja naisten keskuudessa: naisista vain joka sadas on harrastanut e-urheilua ja miehistä osuus on viisi prosenttia.
Pelaamisen tulevaisuus
Peliala elää ja voi hyvin tällä hetkellä. Se on yksi merkittävimmistä digitaalisen viihteen muodoista. Tulevaisuutta määrittelee esimerkiksi lainsäädäntö ja teknologian kehitys. Rahapelaamiseen halutaan puuttua Suomessa kovemmin ottein ja hallitus näyttää kaavailevan siihen liittyviä muutoksia. Suomen rahapelimarkkinoita hallitsee edelleen Veikkaus, jolla on kotimaisilla markkinoilla monopoliasema.
Teknologian kehitys saattaa tuoda mielenkiintoisia mahdollisuuksia pelialalla. Esimerkiksi virtuaalitodellisuus ja metaversumi voivat olla huikeita innovaatioita tulevaisuudessa. Kynnyskysymyksinä voivat olla niihin tarvittava laitteisto ja hinta. Virtuaalitodellisuuteen liittyvät tuotteet ovat vielä melko kalliita, mikä nostaa niiden kokeilukynnystä suuren yleisön keskuudessa.
Jos kehittynyt teknologia tulee samalle tasolle kansan syvien rivien kanssa, voi niissä olla ehkä enemmän mahdollisuuksia. Tämä vaatii luultavasti edullisempaa hintaa niihin liittyvissä tuotteissa. Niiden tulisi olla myös helppokäyttöisiä. Nykyisin VR-laitteilla on hankala ja kallis maine, joten niitä kokeillaan käytännössä vain pienissä piireissä.
Melko varmaksi voidaan kuitenkin todeta, että pelaaminen jatkuu tavalla tai toisella tulevaisuudessakin. Miehet pelaavat tällä hetkellä hieman enemmän kuin naiset, mutta ero sukupuolien välillä on todennäköisesti luultua pienempi. Kuilu saattaa kaventua entisestään, jos nykyajan nuoret naiset kiinnostuvat pelaamisesta enemmän. Tällöin pelaaminen saattaa yleistyä tulevaisuudessa naistenkin kohdalla.