malelifestyle

Miksi suomalainen mies katsoo Temppareita? Tässä kymmenen syytä!

Tervehdys!

Tänään ollaan ison äärellä, nimittäin kulttimaineeseen nousseen TV-formaatin nimeltä ”Temptation Island Suomi”. Temppariperheen kesken Iceland, tietäjät tietää.

Tämän sielua helisyttävän tosi-tv formaatin idea on siis se, että neljä pariskuntaa lähtee etelän lämpöön, parit eriytetään eri saarille, joissa heitä odottaa joukko rakkauden- (ja vodkabatteryn) janoisia sinkkuja valmiina viettelemään parisuhteessa olevat kundit&daamit.

Vähän väliä kokoonnutaan sitten peräpohjolan mohikaaniheimon ylipäällikön aka Sami Kurosen johdolla iltanuotioille, jossa katsotaan oman armaan edesottamuksia toisella saarella. Parit eivät siis voi kommunikoida keskenään kolmeen viikkoon mitenkään. Videot pyörivät ja mohikaanipäällikkö kuumottaa ja ojentaa nuorisoa kuin 50-luvun rippileirillä konsanaan. Fiilis on kuin pelaisi loputottomalla loopilla pajatsoa, puuttuu vaan suomalaiset kolikkopelit .

Miksi olen itse katsonut kaikki kaudet? Ja miksi sinunkin pitäisi? Tässä kymmenen syytä!

1. Onneksi ne vuodet takanapäin-efekti

Näin 32-vuotiaana tulee darrahiki otsalle pelkästä dokauksen määrän katsomisesta, mikä saarella on ”peruskauraa.” Teemabileitä pidetään vähintään joka toinen tai joka ikinen päivä. Tämä ei sinänsä yllätä, koska ikäjakauma Temppareissa on yleensä 18-25v ja ilmainen viina yhdistettynä luksushuvilaan loksautaa palaset kohdalleen.

Kun tätä kaksikymppisten kreisibailausta katsoo ja huomaa hengästyvänsä sohvallaan, tunne siitä, että ”Thank God” tuo aika on ohitse, tuntuu hirvittävän hyvältä. Aikuisuus on mukavampaa ja uskaltaisin väittää, että kehokin kiittää. Nyt jos kokeilisin Tempparisaaren tahtia, päätyisin kolmen vuorokauden jälkeen teho-osaston kautta kolmen viikon lepolomalle Thaikkulan akuuttipsykiatrian ikkunattomaan huoneeseen.

2. Hitto olin daiju -efekti

Itsereflektio on yksi tärkein osa-alue itsensä kehittämisessä. Tempparit tarjoilee sitä ainakin minulle isolla kauhalla. Valitettavasti olen tunnistanut itseäni aivan liikaa niiden pahimpien törttöilijöiden kännisestä hölmöilystä. On myös hienoa nähdä, miltä överikänni näyttää todellisuudessa, olitpa sitten luksushuvilassa tai lahtelaisessa yökerhossa.

Kun tunnistat menneisyyden itseäsi Temppareista ja se kouhaisee sielunpohjasta asti, tekee se hyvää paatuneemmallekin party boylle. Se pitääkin tuntua pahalta, kipu tunnetusti kasvattaa.

3. Ei mulla menekään niin huonosti -efekti

Yksi parhaita Temppari-efektejä! Vaikka oma päivä olisi hieman sieltä tännepäin ja kahvinkeittimen märät porotkin levisivät lattialle (on muuten vihoviimeistä siivota!), polkupyörä levisi ja astuit koiranpaskaan, päiväsi on silti hyvä kun katsot Temppareita.

Näet kankkustärinässä ja morkkiksen valtameressä hukkumaisillaan piehtaroivan kundin, joka katsoo videolta, miten hänen naisensa kertoo komealle viettelijämiehelle poikaystävänsä olevansa suurin luuseri maailmassa, huh! Siihen nähden oma päivä oli hattaraa ja vaahtokarkkeja.

4. Setämies-efekti

Temppareissa parit ovat yleensä seurustelleet puolesta vuodesta maksimissaan muutamaan vuoteen. Joskus ani harvoin sarjassa on nähty jopa viisi vuotta yhdessä olleita pareja. Mutta pääasiassa puhutaan tuoreista pareista.

Näin 11-vuotta parisuhteessa olleena ja Tempparisankarien analyyseja kuunnellessa tulee usein omahyväinen ”Voi kuule, kokeilepa nyt ensin olla oikeasti yhdessä, puhu sitten.”-ajatus päähän. Eli iskee niin sanottu ”Setämies”-efekti, jossa päänsisäinen pätemisen tarve pääsee huippuunsa. Etenkin, kun 24-vuotiaat kollit puhuvat itsestään kuin elämän aalloilla pitkäänkin ratsastaneista aikamiehistä, voi pojat! Näin tein itsekin aikanaan, sehän tässä hauskaa onkin.

Tempparit painaa sopivasti ”ohimon punaista nappulaa”

5. Valtakuntamme parisuhdetaidot

Tempparit peilaavat myös hienosti tämän hetkistä tilaa nuorten aikuisten parisuhdetaidoista. Ja se kertoo karua faktaa: Kehitysvaiheessa omaksutut parisuhdetaitojen mallit ovat edelleen viturallaan.

Ja siis eihän ne sen paremmat ole varttuneemmallakaan väellä, päinvastoin. Siellä ne ovat vielä pinttyneemmät. Mutta jostain se kertoo, että vuodesta toiseen Temppareissa nähdään kyyneliä samoista aiheista pariskuntien kesken.

Pääosin kyynelkanavia aukoo kumppanin vilpittömän kunnioituksen sekä sydämellisen ymmärryksen puute. Ja se, että parisuhteeseen ollaan tultu pääosin ottamaan, ei antamaan. Tämä näkyy saarella erinäisinä tekoina ja kyynelten joki on valmis virtaamaan.

6. Ojennuksen nautinto- efekti

On saarella vuodesta toiseen yksi aikuinen mies, aiemmin mainittu mohikaanipäällikkö Sami Kuronen. Mohikaanipäällikön luotsaamat nuotiopalaverit täyttävät mahtavasti sisäsyntyisen tarpeeni nähdä, kuinka tuhmeliineja ojennetaan.

Voiko olla suurempaa nautintoa, kuin nähdä ylimielisen uusrikkaan pelimieskundin egon totaalinen murskaus ja viskaus niskaperseotteella pusikkoon ilta toisensa jälkeen? No ei ole! Peräpohjolan mohikaanipäällikölle syötetään usein kiekko lapaan ja hän laukoo sen 100% varmuudella sisään joka kerta.

7. Mites se oma parisuhde-efekti

Tottahan toki Temppareita katsoessa tulee välillä sukellettua mielessään omaan parisuhteeseen, sen aallonpohjiin ja huippuhetkiin. Teemat, jotka siellä nousevat esiin voivat näyttäytyä hyvin eri tavalla eri vaiheissa ja iässä, mutta ei ne välttämättä katoa kokonaan.

Ehkä kaipaisin vielä sellaista kautta, joka olisi K30 ja saarelle otettaisiin vähintään 8-10 vuotta yhdessä olleita. Ken tietää, saataisiinko tähän yhtään osallistujaa. Tällöin ikäiselleni katsojalle peilauspinta-ala tässä suhteessa olisi mahtava! Niin tai näin, Tempparit laittaa miettimään omia valintojaan ja kuka niistä on joskus luultavasti hinnan maksanut.

8. Löysin (Twitter) perheeni-efekti

Iso osa Tempparikokemusta on ruutuun rävähtävät katsojien Twitter-kommentit. Olen kuulunut Tempparien Twitter-kommentaattoriperheeseen nyt useamman vuoden ja on aina ilo nähdä samoja nimimerkkejä vuodesta toiseen linjoilla.

Nerokkaita sutjautuksia, Kurosen kuolausta, repiviä analyysejä, viiltäviä kuittauksia sekä yhteishengen ylläpitoa, siitä on oikea Twitter-perhe tehty. Joten shout out kaikille, ketkä tunnustavat itsensä perheenjäseneksi!

9. Haluan olla kuin Sami- efekti

Tämä menee ehkä enemmän meidän miesten päätyyn. Pakkohan se on myöntää, että vakaan rauhallisella mutta kuitenkin jämäkällä maskuliinisella ydinenergialla varustettu mohikaanipäällikkö Kuronen edustaa sitä miestä, mitä kansakuntamme kaipaisi enemmän.

Olen päättänyt, että minusta tulee myös moinen. Se ilmenee luultavasti hieman pienemmän yleisön edessä kesämökkini rantagrillin ääressä mutta hei, nuotio kuin nuotio. Katson tuimasti silmiin ja puhuttelen tuomitsevasti vieraissa käynyttä, mökin pihassa viihtyvää sinisorsaa. Puhuttelu kuin puhuttelu.

10. Miksi katson tätä ristiriita –efekti

Elämä olisi tylsää ilman ajoittaisia ristiriidan tunteita. Temppareiden kanssa siltä ei voi välttyä. Kun näen televisiosta, kuinka maalaispoika savosta bylsii vierasta naista sänky rytisen juuri hetkeä myöhemmin, kun on vannonut ikuista rakkautta tyttöystävälleen, kysyn itseltäni, miksi katson tätä?

Ehkä se kaikista oleellisin punainen lanka on tässä: Syitä Tempparien katsomiseen on monia, mutta sisällä sielussani en oikeasti tiedä kysymykseen vastausta. Siksi katson kaikki kaudet jatkossakin, ehkä joskus selvitän tämän dilemmaisen mysteerin.

Rakkaudella,

Veli Koo

Katsotko sinä Temppareita? Pystytkö samaistumaan kertomiini efekteihin? Mikä unohtui? Valjasta ajatuksesi kommenttikenttään!

Ps. Miehen suusta: Näistä syistä nainen päätyy friend zonelle!

1 thought on “Miksi suomalainen mies katsoo Temppareita? Tässä kymmenen syytä!

  1. Hmm itse päälle kolmilymppisenä 15v parisuhteessa olleena katson lähinnä kateudella kun ei pääse bailaamaan ja bylsimään muita. Ja olen kyllä ihan fiksu ihminen, mutta vapaan nuoruuden kaipuu vaivaa tosissaan kun ei ole tullut sitä koettua. Annappa apua
    ja vinkkejä siihen! 🙂

Vastaa