malelifestyle

Kasinon pukeutumisetiketti miehille

Ennen kasinolle pelaamaan lähtemistä kannattaa tarkistaa, että pukeutuminen on suurin piirtein etiketin mukaista. Pukeutumalla etiketin mukaan kunnioitat kasinoa ja sen
henkilökuntaan, kuten myös muita kasinovieraita. Aikaisemmin kasinoiden pukukoodi oli vaativampi. Sisälle ei ollut yksinkertaisesti asiaa, jos pukeutuminen ei ollut koodin mukaista.
Nykyään säännöstö tämän suhteen on lieventynyt huomattavasti, mutta edelleen etiketillä on tärkeä merkityksensä.

Tänä päivänä monet kasinot sallivat erilaisten tyylien yhdistelmän, niin kauan kuin kokonaisuus on harmoninen ja tyylikäs. Kasinoiden yhteydessä olevilla VIP-klubeilla
pukeutumisetiketti on monesti tiukempi kuin kaikille avoinna olevilla kasinoilla. Näillä yksityisklubeilla miehen edellytetään usein pukeutuvan päivällistakkiin/smokkiin, Spenceriin
tai vähintäänkin pikkutakkiin ja suoriin housuihin. Farkut eivät sovi kasinon pukeutumisetikettiin. Tänä päivänä nettikasinot ovat todella suosittuja ja monet pelaavatkin
ainoastaan nettikasinoilla, joilla pukeutumiskoodia ei luonnollisesti ole. Mikäli haluat nettipelaamisen ohella vierailla kivijalkakasinoilla, niin lukemalla tämän artikkelin ohjeet, pärjäät varmasti.

Päivällistakki ja smokki

Päivällistakki tai smokki koodina tarkoittaa laivastonsinistä tai mustaa takkia. Perinteisen smokin pukukoodi takin alle on valkoinen smokkipaita tai kauluspaita mustan rusetin kanssa, mustilla suorilla housuilla. Koruvaihtoehdoista sallittuja ovat kultasormus tai sinettisormus.

Spencer

Spenceriä pidetään tyylikkäimpänä miesten asuna. Legenda kertoo, että englantilainen Lord Spencer torkahti ravintolassa sikari kädessä, jolloin hänen frakkinsa käänteet syttyivät
palamaan. Havahduttuaan hereille Spencer katkaisi frakkinsa käänteet välittömästi. Näin uusi miesten pukutyyli syntyi. Spencer on siis käytännössä musta frakin tyylinen asuste,
jossa on kuitenkin frakkia kapeammat käänteet. Asusteeseen kuuluu myös kolmen napin liivi. Spencerin kanssa käytetään valkoista rusettia tai lassosolmiota ja valkoista nenäliinaa
rintataskussa.

Smart casual-tyyli

Pukeutumiskoodi Smart casual tarkoittaa rennon tyylikästä pukeutumista. Tämä tyyli on sallittu tänä päivänä monilla kasinoilla. Kasinolla night casual tyyli ei kuitenkaan ole sama
kuin arkipukeutumisen smart casual. Tämänkin suhteen ollaan kuitenkin esimerkiksi Yhdysvalloissa useilla kasinoilla tänä päivänä varsin joustavia. Ei ole tavatonta, että miehiä
vierailee jenkkikasinoilla shortsissa ja t-paidassa. Etiketin mukaista pukeutumista ei kuitenkaan shortsit, t-paita ja lenkkarit/sandaalit ole ja monissa maissa kasinoille ei tällaisissa vaatteissa edes pääse. Kannattaa miettiä esimerkiksi miten pukeutuisit ensitreffeille ja soveltaa sitä ajatusta tähän tyyliin Smart casual tarkoittaa Euroopassa ja muualla maailmassa suoria housuja tai farkkuja ja pitkähihaista paitaa.

Cocktail-pukeutuminen

Cocktail asuja näkee toisinaan erilaisten kasinotapahtumien yhteydessä. Esimerkiksi kasinon järjestämissä iltapäiväjuhlissa tai muissa pelaamisen ulkopuolisissa tilaisuuksissa voidaan käyttöön cocktail-asuja. Hyvä cocktail-asu on esimerkiksi vaalea, harmaa tai musta puku yksivärisen paidan kanssa. Cocktail asussa voi myös hyvin mennä kasinolle, joka ei vaadi tummaa pukua asiakkailtaan.

Tumma puku

Tumma puku on klassinen ja yleisin juhla-asu. Se on täyttää myös pukeutumisetiketin kriteerit lähes kaikille kasinoille. Tumma puku tarkoittaa mustaa tai tummansinistä pukua, johon kuuluu rusetti tai hillitty kravatti. Tumma puku on muodollinen pukukoodi, jota eivät kasinot yleensä nykyään enää edellytä. Voit yhdistellä tänä päivänä erilaisia pukutyylejä ja paitoja, sekä solmioita. Kuitenkin esimerkiksi Sveitsissä ja Monacossa hienoimmille kasinoille voi olla vaatimuksena tumma puku. Tumma puku on kuitenkin varma valinta kasinolle. On hyvä muistaa, että aina ei kannata myöskään mennä siitä, missä aita on etiketin kohdalla matalin. Tummalla puvulla annat itsestäsi hyvän vaikutelman.

Miesten korut

Vaikka nykyaikana miehet käyttävät paljon koruja, niin kasinoilla korumäärä rajoitetaan minimiin. Nyrkkisääntönä voidaan klassisessa kasinoetiketissä pitää yhtä sormusta ja
rannekelloa. Paitoihin voidaan laittaa kalvosinnappeja ja myös kravatit voivat olla koristeellisia, mutta tähän se sitten jääkin. Tosin tässäkin kohdin on hyvä muistaa, että klassinen kasinoetiketti on harvassa paikassa enää vaatimuksena sisälle pääsyyn. Sen sijaan olemuksen tulee olla huoliteltu ja vaatteet eivät saa olla liian provokatiivisia.

Kengät

Ennen kasinolle menemistä kannattaa myös hetki miettiä, että millaisilla kengillä olet lähdössä liikenteeseen. Kaikista pahin moka on lähteä kasinolle sandaaleissa tai lenkkareissa. Kumpikin vaihtoehto on rankasti etiketin vastaista pukeutumista. Kaikista parhain ja turvallisin valinta on valita kengiksi nahkaiset miesten kävely- tai juhlakengät. Tärkeintä on se, että kengät ovat tyylikkäät ja hyvässä kunnossa. Kenkien ei tarvitse olla kalliit. Tyylikkäitä miesten nahkakenkiä saat samaan hintaan kuin merkkilenkkareita.

Etiketin yleiset säännöt

Tärkeintä tyylikkään kuvan luomisessa on kaikkien vaatteiden elementtien harmoninen yhdistelmä. Miesten kohdalla on myös hyvä pyrkiä valitsemaan vaatteet seuralaisen asuun
sopiviksi. Olemme esitelleet tässä kirjoituksessa yleisimpiä kasinoilla käytettäviä vaatteita tai vaatteita, jotka täyttävät kasinoiden klassisen etiketin.

Nykyään kasinoilla ei ole enää tiukkoja etikettisääntöjä. Kasinot eivät myöskään ole enää varakkaan eliitin kokoontumispaikkoja, vaan avoinna kaikille täysi-ikäisille pelaajille. Kasinoiden arkipäiväistyminen on johtanut etiketin löyhentymiseen. Jos esimerkiksi katsot dokumentteja kasinoiden arjesta ja kävijöistä, niin harvassa ovat ne, jotka tumma puku päällä kasinoilla enää pelaavat.

Lopuksi

Kaikessa pukeutumisessa, oli sitten kyse kasinopukeutumisesta tai mistä tahansa erikoistilaisuuksiin laittautumisesta, tyyliasioita kannattaa miettiä. Pukeutumalla tyylikkäästi osoitat arvostavasi itseäsi ja muita. Kannattaa myös kerrata yleisiä etikettisääntöjä. Pienillä yksityiskohdilla voidaan tehdä jo paljon. Kaiken lähtökohta on se, että vaatteiden tulee olla ehjiä, puhtaita ja hyvin istuvia. Sinun tulee antaa vaikutelma ihmisestä, joka soveltuu pelaamaan kasinolle muiden kanssa.

Lopuksi pieni muistutuksen sana alkoholista. Vaikka juomia kasinoilla myydään, niin juomisessa kohtuus on tärkeää. Liian humalassa kasinolla ei saa olla, eikä missään nimessä häiritä muita pelaajia törkeällä käytöksellä.

Vastaa