malelifestyle

Kymmenen merkkiä mistä tiedät, että elät parisuhteessa ”aikuislapsen” kanssa

 

*Teksti sisältää mainoslinkin*

Tervehdys toverit!

Tunnekäsittelytaidot ovat elämässä ja etenkin parisuhteessa avain laadukkaaseen ja vakaaseen tilaan, joita jotkut runosielut onneksikin kutsuvat. Eli puhutaan kyvystä tunnistaa, reagoida ja nimetä omia tunteitaan ja etenkin niistä kumpuavia reaktioita. Näin minulle itseäni viisaammat alan ammattilaiset ovat kertoneet.

Kun tunnekäsittelytaidot ovat syystä tai toisesta jääneet vajavaisiksi, ihminen toimii kuin autopilotilla häneen kasvuiässä syötettyjen ”koodien” mukaisesti. Kyse on ikään kuin tietokoneen ohjelmoinnista, johon syötetään pohjakoodi, jonka mukaan kone toimii ja reagoi.

Esimerkiksi lapsuuden kiintymyssuhdetraumat voivat tehdä katkoksen tietyn tunnekäsittelyvaiheen osion kehitykseen, jolloin myöhemmin aikuisiällä käytös voi olla lapsenomaista, koska pohjakoodin syöttö jäi keskeneräiseksi.
Mistä uskoisin tietäväni jokseenkin mistä puhun? Olen itse täyttänyt jossain vaiheessa suuren osan näistä kohdista.

Onneksi havahduin autopilottimoodista hereille ja sain tilaisuuden syöttää koodin rikkinäisen pätkän uudelleen tajuntaani ammattiohjauksessa. Se vaatii monen vuoden jatkuvaa työtä itsensä kanssa, mutta on sen arvoista.

Kymmenen merkkiä mistä tiedät, että elät ”aikuislapsen” kanssa?

1. Hänellä ei ole kykyä rauhoittaa itse itseään millään tasolla, vaan tarvitsee siihen aina toisen osapuolen tueksi. Kun tunnekäsittelytaidot ovat kehittyneet, aikuinen ihminen on kykeneväinen olemaan itselleen lohduttaja poislukien elämän kriisivaiheet, jolloin on luonnollista, että kumppanin avun tarve korostuu. Huom! Tämä ei tarkoita sitä, että pitäisi kyetä pärjäämään yksin. Tässä erimerkissä tarkoitetaan äärilaitaa, jota jotkut kutsuvat läheisriippuvuudeksi.
2. Hän ei suostu opettelemaan ”hankalia” käytännön asioita itse, koska on tottunut siihen, että teet ne hänen puolestaan. Tässä on jälleen mielestäni kahden aikuisen väliseen parisuhteeseen kuulumaton vanhempi-lapsi asetelma.
3. Jos asiat eivät mene hänen mielensä mukaan, hänelle iskee välitön ”Lapsi ei saa karkkia heti”-kiukku.
4. Jos kysyt häneltä, miltä hänestä tuntuu, hän menee vaikeaksi ja saat usein vastineeksi defensiivisen, jopa aggressiivisen reaktion. Tässä kohtaa kyse voi olla vilpittömästä tietämättömyydestä, että miltä nyt sitten oikein tuntuu? Tämä voi hävettää, jolloin iskee vahva halu puolustautua.
5. Hän peilaa kaikki tunteesi itseensä kuin lapsi. Jos sinulla on huono päivä, hänenkin päivästä tulee nopeasti huono. Häneltä siis puuttuu kyky olla erillinen yksilö, joka ei ole kytköksissä kumppaninsa tunnetilaan. Tämä on luonnollista lapsille, mutta ei enää aikuisille, jos tunnekäsittelytaidot ovat ajan tasalla.
6. Hän ei kykene kontrolloimaan impulssejaan. Jos hänellä on tärkeää asiaa, on se päästävä kertomaan heti, ei ole väliä millainen tilanne sinulla on sillä hetkellä päällä. Kuin lapsi, joka juoksee kotiin kertomaan mitä kaikkea hienoa hän näki ja koki koulun luokkaretkellä. Impulssi korostuu, jos hänellä on jotain negatiivisia kokemuksia purettavanaan. Vaikka olisit itse sydänkohtauksen kourissa, hän alkaisi purkaa tuntojaan.
7. Pidät häntä jatkuvasti pystyssä ja tarvitsevuus vaakakuppi on aina toisessa päädyssä kenollaan. Jos koet parisuhteessa, että tukeminen ja toisen kannattelu on jatkuvasti yksipuoleista, elät todennäköisesti aikuislapsen kanssa. Syntyy jälleen aikuinen-lapsi asetelma, jossa iskä/äiskä tukee joka päivä kriisistä toiseen pokkuroivaa teini-ikäistä. Tämä syö parisuhteen aikuista osapuolta kuin rutto sisältäpäin.
8. Hieman viitaten kohtaan 1., hän on liian kiinni sinussa. Jos kumppani tuo jatkuvasti ilmi, miten hän ei pärjää tai selviä yksin vaikkapa viikonloppua erossa sinusta tai kapinoi vastaan sinun omia menojasi jotka eivät ole yhteisiä, on mielestäni kyseessä lapsenomainen tarve huoltajalle. Ei välttämättä kahden aikuisen väliseen parisuhteeseen kuuluva efekti?
9. Hän ei ota vastuuta itsestään eikä tekemisistään. Jos hommat menee päin hanuria, on se aina jonkun muun tyhmän vika tai ilmoille pääsee selityksistä huonoin: ”No mä vaan oon tällainen”. Marttyyriksi heittäytyminen on myös arkipäivää. Aikuinen ottaa vastuun itsestään ja tekemisistään, lapset harvoin ottavat, koska eivät vielä osaa.
10. Hän olettaa, että olet aina siinä, tapahtui mitä tahansa. Lapsenomainen usko siihen, että toinen ei lähde, vaikka mitä tapahtuisi, perustuu usein alitajuiseen luottoon, että kuka nyt ”lastaan” hylkäisi? Harvoin ajatus näillä sanoilla päässä pyörii, mutta efekti on sama. Aikuislapsi pitää sinua itsestäänselvyytenä, kuten lapsi pitää vanhempiensa läsnäoloa, teki hän mitä tahansa.

Tervetuloa valintojen maailmaan

Siinäpä ne! Kuten sanottua, tunnekäsittelytaitojen uupuminen tai vajaavaisuus ei ole kyseisen henkilön vika tai syy. Tällöin katse kohdistuu aikaan, jolloin koodi on syötetty tai jätetty syöttämättä. Mielestäni kuitenkin aikuisella on tilaisuus valita, lähteekö hän tekemään itsensä kanssa töitä asioiden eteen, jos vaikkapa parisuhteessa tietyt ongelmakohdat nousevat jatkuvasti pintaan.

Jos aikuislapsi valitsee jättää tekemättä mitään itsensä kanssa, on se mielestäni myös isku vasten kumppanin ja muiden läheisten kasvoja. Harva kykeneekään viettämään elämäänsä aikuislapsen kanssa. Ihan pelkästään siitä syystä, että voimat loppuvat ennen pitkää.

Tällaiset paksukalloiset kuten minä, alkavat usein havahtua näihin asioihin vasta, kun on selkä vasten seinää. Mielestäni asiaan olisi helpompikin tie, jolloin sekä itse että ympärillä olijat pääsisivät vähemmällä. Ajassa en pääse taaksepäin, mutta tulevaisuuteeni voin vaikuttaa, onneksi.

Lämmin kirjasuositus omien tunnelukkojen tunnistamiseen:

Kimmo Takanen: Murra tunnelukkosi : työstä tunteet, toimi toisin

Kimmo Takanen -Parisuhteen tunnelukot : avaimia toimivaan rakkauteen, 2019.

Millaisia kokemuksia sinulla on aikuislapsista? Kerro ajatuksesi kommenttikenttään!

Ps. Mistä tiedät, että elät erityisherkän miehen kanssa? No näistä kymmenestä merkistä!

27 thoughts on “Kymmenen merkkiä mistä tiedät, että elät parisuhteessa ”aikuislapsen” kanssa

  1. Hmmm… Niin tuttua. Niin väsyttävää. Elämänkumppani jo 20 vuoden ajan tällainen aikuislapsi.
    Itseäni olen monesti epäillyt, itsetuntoni on romuttunut moneen kertaan, ihmisarvoanikin kyseenalaistanut. Valintakysymyksiä todellakin. Voin muuttaa kaiken. Minä yksin, ei kukaan muu.
    Veli, iso peukku sinulle! Edustat mieslajia jota arvostan😊

    1. Moikka!

      Iso kiitos kommentistasi! Arvostan rehellisyyttäsi asiaan. Nimenomaan sinä pystyt, itsesi hyvinvoinnin takia. Se ei ole liikaa pyydetty. 🙂

  2. Mun mielestä tää oli tosi loukkaavaa! Ihmiset ovat erilaisia ja joillain on vajavaisuuksia. Heitä ei silti mielestäni ole oikein ”arvostella” aikuislapsiksi.
    Minulla on ihan diganosoituja miekenterveydellisiä sairauksia, joten itseni tunnistan monesta listan kohdasta. Silti en todellakaan koe olevani aikuislapsi, vaan parhaansa joka hetki yrittävä, suurien ongelmien kanssa elävä aikuinen ihminen.

    1. Moikka!

      Kuten tekstissä luki, nämä käytösmallit eivät lähtökohtaisesti ole kenenkään ”vika” ja lähtökohtia ihmisillä käytöksensä kontrolloimiseen on hyvin eri tasoisia.
      Hyvin monella on mielenterveyden diagnooseja ja diagnoosit eivät tunnetusti määritä ihmisyyttä, ellei itse anna sen määrittää omalla kohdallaan. Pääasia, että ei lopeta yrittämästä, itsensä ja muiden suhteen. Voimia viikkoosi, tarkoitukseni ei todella ollut loukata. 🙂

    2. Hih, vähän nyt hassua (ja erittäin tyypillistä) suuttua tästä kirjoituksesta. Nimim. Neljän lapsen äiti, joista 3 synnytettyä 😉

  3. Tuttua on juu. Naimisissa ollut ja eronnutkin ja silti ei irti meinaa päästää. Ole tässä nyt sinkku ja etsi jotain uutta seuraa kun aikuislapsi hyärii lähistöllä. Helpompaa olisi jos ei ois lasta hänen kanssaan.
    Toki voisin tehdä asialle jotain mutta olen niiin uupunut jotten enää itse jaksa.

  4. Tunnistan itseni muutamasta kohdasta mutta olen yrittänyt muuttua ja muuttunutkin. Lapsuuden kokemukset vaikuttivat pitkään elämääni ja varmasti vieläkin jnk verran. Miehillä taas ongelmana rehellinen.puhuminen ja omien tunteiden analysointi. Elämä olisi helpompaa kun uskaltaisi avautua.

  5. Empä ole moista nimitystä koskaan kuullut, mutta tunnistan exäni ihan joka kohdasta. 20v. Siinä hurahti ”hukkaan” lastani lukuunottamatta. Nyt onnellisesti uudessa parisuhteessa aikuisen kanssa.

  6. Kylläpä on niinku itestäni lukisin… en silti koe todellakaan olevani mikään lapsi, tai ”aikuislapsi”.. pikemminki oon lapsellinen aikuinen, jolla todella vaikea lapsuus ja menneisyys, ihan varhaislapsesta asti, ja ne asiat vaikuttaa tahtomattani vielä tänäkin päivänä.

    1. Moikka!

      Saan kiinni mistä puhut. Tekstin ei ole tarkoitus olla loukkaava, pahoittelun jos sellainen tunne tuli! Nämä ovat hyvin komplekseja ja yksilöllisiä asioita. 🙂

  7. Menneisyys ei häviä minnekään. Nykyaika voi tuoda sellaisia haasteita jotka vievät sinut takaisin menneisyyden kauhuihin. Näitä lukkoja jos pystyt aukaisemaan pääset eteenpäin.

    1. Moi!

      Asiahan on juuri näin. Lukkoja siis avaamaan rohkeasti, yksin tai ammattilaisen kanssa! Se kirpaisee hetken, mutta antaa mahdollisesti loppuelämän vapauden kahleista.

  8. Olipa rankkaa tekstiä, heti siitä lähtien kun tajusin että kirjoituksen päähenkilö olen minä itse. Löysin tunteeni ja ymmärsin niiden merkityksen vasta viime keväänä, joten edessä on vielä pitkä matka eikä määränpäätä näy.

    Hyvä puoli on se, ettei minun tarvitse enää käytytyä kuin p*skiainen.

    1. Moikka!

      Itsereflektio on tärkeää, mutta muista, että tekstin tavoite ei ole saada sinua tuntemaan itsesi huonoksi tai vialliseksi. Kaikilla meillä on tunnekäsittelytaidoissa
      omat ristimme kannettavanaan, ja kukin etenee omalla tahdillaan. Koen, että pääasia on, että halua muutokseen kohti eheämpää elämää itselle ja kanssaeläjille löytyy.

      Pienin ja vakain askelin, sen tärkeimmän olet selvästi jo ottanut!

      Voimaa viikkoosi!

  9. Emotionaalisessa mielessä koen olevani tasapainossa, mutta käytännön asioissa heittäydyn välillä avuttomaksi ja tukeudun mieheeni monien asioiden suhteen. Monet naiset pyörittävät perheen asioita ja arkea lähes yksin, meillä se on melko tasan. Ps. Pokkurointi-sanaa käytettiin tässä virheellisesti, sehän tarkoittaa mielistelyä eikä kompurointia.

    1. Moikka!

      Emotionaalisessa mielessä se tasapaino onkin mielestäni tärkein osa-alue ehdottomasti! Ja välillä täytyy saada heittäytyä avuttomaksi itse kenenkin.

      Pokkurointi sanaa on sielläpäin mitse itse tulen käytetty aina synonyyminä ”niskoittelulla” tai ”vänkäämiselle”. Jännä miten eri sanat näyttäytyvät eri puolella Suomea!

      Iloa viikonloppuusi!

  10. Niin oli tuttua entisessä parisuhteessa, oli raskasta yrittää huolehtia aikuislapsesta ja vauvasta. Kun jäi kiinni pettämisestä ja illalla palasi naama haavoilla, kerroin että sain tietää pettämisestä mutta hän käänsi ensimmäiseksi asian naamansa asfaltti-ihottumaan ja että minun pitää se puhdistaa. Puhdistin ja sen jälkeen sain pettämiseen kommentin tyyliin ”sun syy kun oot niin tymä, ei mun tarvi pyytää anteeksi kun oot tyhmä.”
    2 vuotta ilman aikuislasta on ollut aika ihanaa, ja ennen kaikkea oli mahdollisuus siihen oikeaan aikuiseen suhteeseen, joka on niin järkevä ja tasapainoinen että luulin tällaisten suhteiden olevan vain satua tai paskapuhetta.

    1. Moikka!

      Kertomasi kokemukset kuullostavat kyllä todella ikävältä. Olen pahoillani, että olet joutunut moista kokemaan! Mutta samalla olen erittäin iloinen puolestasi, että olet löytänyt rinnallesi tasapainoisen ja AIKUISEN kumppanin! Mahtava kuulla! Kaikella on selvästi tarkoituksensa!

      Iloa viikonloppuusi!

  11. Kuulosti hyvin tutulta. 20-vuoden avioliitto takana ja raskasta on ollut. Usein olen itsekin ihmetellyt kuinka vahva ihminen pystyy olla, ja viittaan tässä itseeni. Mutta täytyy sanoa että vakka on löytänyt kantensa. Itse olen loputon suorittaja ja sehän sopii tähän kuvioon enemmän kuin hyvin. Vuosien aikana olen jotenkin oppinut voiko sanoa ”terveellä tavalla” manipuloimaan toista kitkeäkseni nämä pahimmat särmät pois. Mies eli alkoholisti yksinhuoltaja äidin kanssa. Karkasi lastensuojelulta ja istui ensimmäistä vankeustuomiotaan heti täysi-ikäisenä.. Kun tutustuimme olin koulukiusattu ja kaipasin turvaa, jonkun joka puolustaa. Kaksi rikkinäistä nuorta, kumpikin sai toiselta jotain sellaista ettei vaikeuksista huolimatta ole uskaltanut siitä turvasta luopua. Toinen pelkäsi kuollakseen hylätyksi tulemista ja toinen halusi jonkun joka suojelee pahalta maailmalta. Oppia on pitänyt paljon, itse olen lukenut paljon psykologiasta ja ymmärrän siksi nykyään paremmin kummankin käytöstä. Kaipaisin silti teosta joka olisi tehty hieman kevyemmäksi versioksi luettavaksi. Esim tunne lukkosi- hyvä kirja, mutta en saisi millään puolisoani lukemaan sitä, saati ymmärtämään lukemaansa. Itkin ensimmäiset 2 kertaa lukiessani tätä kirjaa, ymmärsin kuinka rikki olen ollut. Ensimmäisellä kerralla ihmettelin lukemaani koska koen lapsuuteni olleen täysin tavanomainen. Vasta 3 lukukerralla aloin ymmärtää mistä tietyt lukot ovat syntyneet, olikohan niitä yhteensä 11, en enää muista. Ihmiset kuvaavat minua usein vahvaksi selviytyväksi, tosiasiassa se vain ruokkii suorittaja minääni ja pyrin suojautumaan sen taakse. Suorittamisesta on vaikea päästä eroon koska saan siitä niin suuren mielihyvän, mutta koen että pääasia on tunnistaa toiminta. Todella monen pariskunnan eron olisi voinut välttää kun heillä olisi ollut kyky katsoa näiden asioiden taakse ja ymmärtää omaa ja toisen käytöstä. Itsellä on vasta viime aikoina tullut vahva usko parisuhteeseemme koska koen että voimme näiden avainten kanssa avata toistemme lukkoja.

    1. Moikka!

      Ja kiitos kommentistasi! Tiedän itse kokemuksesta, mitä on, kuin kaksi erilailla rikottua nuorta lyöttäytyy kimppaan ja rämpii yhdessä kasvukipuvaiheen läpi. On hienoa, että olet lähtenyt matkalle kohti sisimpääsi ja alkanut hahmottaa syy- ja seuraussuhteita. Kovat suorittajat usein näyttäytyvät muiden silmissä erittäin vahvoina, jolloin heiltä harvoin kysytään: ”Mitä kuuluu?”.

      Pääasia on tunnistaa toiminta ja koen itse, että vielä tärkeämpää on havaita itseään vahingoittavat toimintamallit ja siirtää havainnot konkretiaan. Mikään ei muutu jos mikään ei muutu.

      Onnea polullenne! Uskon, että löydätte vielä avaimet lukkoihin pysyvästi!

  12. Osui ja upposi! Tunnistin toki itseni parista kohtaa, ja ns. entisiä käytösmalleja myös. Siitäpä vasta huomasi kuinka paljon itsensä kohtaaminen, vajaavaisuuksineen päivineen, on auttanut etenemään ja kasvamaan! Vielä on tehtävää, onneksi kukaan meistä ei ole täydellinen yksilö. ❤️

    Oman kumppanin tunnistin sitten vähän liiankin monesta kohtaa, meinasi ihan tunteisiin saakka mennä, kun näin hyvin oli sanoitettu ja niputettu yhteen. Selittänee väsymystäni parisuhteessa, koska omassa elämässä olen mennyt tämän vuoden aikana terveyden kanssa kriisistä kriisiin, ilman toisen tukea. Muistui yhtäkkiä mieleen hänen Whatsapp-kiukuttelut, kun makasin kuolemansairaana teho-osastolla.

    Ehkä täytyisi jo päästää irti. En ole kenenkään äiti, etenkään aikuisen miehen äiti.

    1. Moikka!

      Ja kiitos kommentistasi! Tosiaan tekstin tarkoituskaan ei ole syyllistää, että kaikkien tulisi olla tunnehallinnan mestareita. Kerroin vain, mitkä mallit omassa ajatusmaailmassani sekä käytösmalleissani ovat olleet hyvin ikäviä. Nihin löytyy selkeä syy ja seuraus, mutta silti vastuu niistä on minulla itselläni, kuten meillä kaikilla aikuisilla. 🙂

      Niin tosiaan, parisuhteen epätasapainossa oleva vaakakuppi kasaa kyllä jatkuvasti sellaista kuormaa harteille, että kyllä siinä vahvemmallakin yksilöllä alkaa tuntua. Teho-osastolle kiukuttelut tuntuvat täysin kohtuuttomalta.

      Toivon sydämestäni, että reittiä A tai B, saat elämääsi jälleen elinvoimaa, iloa ja terveyttä!

  13. No olipa ikävä teksti, ihan kuin kaikkien pitäisi olla samanlaisia vahvoja totisia itsenäisiä aikuisia. Miksi on väärin hakea parisuhdetta, jossa nimenomaan tukeudutaan toisiinsa, ollaan yhdessä enemmän kuin kaksi erillistä yksilöä, ikävöidään toista, jos ollaan viikonloppu erillään, jaetaan toisen tuntemukset ja huonot ja hyvät päivät sekä luotetaan, että toinen on aina tukena? Minusta tämä kuulostaa pikemminkin aidolta, luottamukseen ja rakkauteen perustuvalta suhteelta. Kyllä minä aikuisenakin juoksen kotiin kertomaan, mitä mielenkiintoista päivän aikana näin, kuulin, koin ja opin, ja oma kykyni iloita näistä pienistä asioista sekä se, että omassa liitossani kerromme toisillemme niistä ja jaamme pienetkin kokemukset on suuri voimavara! Itselleni avioliittossa on kyse juurikin ehdottomasta tuesta ja rakkaudesta, tietenkin molemmin päin. On ihanaa säilyttää elämässä tietynlainen lapsenomaisuus, koska muuten elämä olisi liian totista ja tylyä. Tämä lapsenomaisuus ei välttämättä tarkoita, että tunnekäsittelytaidoissa olisi puutteita, vaan voi myös kertoa siitä, että oma parisuhde ja koti tuntuvat sen verran turvallisilta, että niissä voi olla oma itsensä kaikkine puutteineen. Tästä tekstistä jäi sellainen olo, että kaikkien pitäisi pyrkiä olemaan jotenkin samanlaisia ja on yksi oikea tapa käsitellä ja osoittaa tunteensa parisuhteessa, mikä on aika yksinkertaistavaa.

    1. Moikka!

      Ja kiitos kommentistasi! Siinä ei ole mitään vikaa, että haetaan parisuhdetta, jossa tukeudutaan toisiinsa. Kepeä ja leikkisä lapsenomaisuus ovat mielestäsi täysin eri asia,
      kuin toista kuormittava ja vahingoittava tunnelukkoihin perustuva sisäisen lapsen kiukkukäytös, etenkin jos sitä jatkuu vuosia. Tällöin ei voida puhua enää parisuhteesta, vaan vanhempi-lapsi asetelmasta,
      joka on parisuhteelle erityisen haitallinen.

      Oman itsensä oleminen kaikkine puutteinenen on kaunis ajatus, mutta mikäli se aiheuttaa vastapartnerille jatkuvaa kärsimystä ja haavoja, on tuolloin ”olen vain tällainen” mielestäni laiska selitys ja asennevamma
      aidon itsensä kohtaamisen ja itsereflektio suhteen. Tekstissä tuotiin esille huomioita, joita olen itse kokenut ja tehnyt, ja joista on ollut ikävän paljon harmia. Yhtä ja ainotta tapaa parisuhteessa ei tietenkään ole, mutta
      toisen haavoittamiseen löytyy ikävän paljon yhteneväisiä toimintamalleja. Niistä tässä puhuttiin.

      Kiitos näkökulmastasi ja kivaa viikkoa!

  14. Löysin mieheni tekstin jokaisesta kohdasta. Jopa itsekäs ja narsistisena olen häntä pitänyt. Mutta tiedän myös hänen taustan ja lapsuuden traumat. Silti. Minä en ole hänen äiti. Minä olen meidän lasten äiti. Ja hän heidän isä. Vaikkakin hänen oma käytös on ajoittain lapsen tasoisempaa kun poikiemme.
    En voi ymmärtää miten tätä on jaksanut kannatella. Miten voi olla niin selvää kun tätä lukee, että minun arkeni koostuu nimenomaan tästä.
    Olen naimisissa ihmisen kanssa joka tarvitsee äitiä. Minulla ei ole tasavertaista puoliskoa. Minä olen aina se joka kerää langat kasaan..Minä olen se joka huolehtii kaikkien hyvinvoinnista. Kun minä hajoan, niin minä jään yksin. Nykyään voin paljon huonommin kun ennen. Olen alkanut kaivata sitä toista aikuista. Mutta minulla ei ole kun lapsemme ja mieheni on yksi niistä. Miten sitä tosiaan voikaan jättää ihmistä jonka pitäisi olla lapsilleen isä, eikä niinpäin että pojat opettaa isälleen oikeaa käytöstä 🤔

    1. Moikka!

      Ikävä kuulla kokemuksestasi! Voin uskoa, että arkeesi on asetettu kohtuuton määrä painolastia. Kannat sitä yksin sen sijaan, että saisit jakaa taakkasi partnerin kanssa. Oletko tuonut kokemuksesi parisuhteenne dynamiikasta miehellesi esille? Vai saako hän lilluskella ns. ”vastuuvapaana” ja onnellisen tietämättömänä? Jos et, rohkaisen tähän! Minulla on kokemusta, että se tieto pysäyttää ja omalle lapsenomaiselle käytökselleen sokeutuu helposti vuosien saatossa.

      Rohkeutta ja voimaa viikkoosi! Olisit kaiken hyvän ansainnut.

Vastaa