blogi

5 hyvää ideaa asioista, joita voit tehdä, kun sinulla on paljon vapaa-aikaa

Nykymaailma tuntuu liikkuvan jatkuvasti kiihtyvällä tahdilla. Välillä voikin tuntua siltä, että tyhjiä hetkiä ei juurikaan tule, vaan koko ajan vaikuttaisi olevan jotakin tekemistä. Kun sitten tällainen hetki osuu kohdalle, saattaa monella mennä sormi suuhun. Mitä sitä nyt sitten oikein tekisi, kun yhtäkkiä luppoaikaa onkin vaikka kuinka esimerkiksi kesälomalla tai töistä irtisanomisen myötä?

Tähän artikkeliin olemme keränneet viisi asiaa, joihin voit upottaa rutkasti vapaa-aikaa ja nauttia siitä. Älä siis turhaan hukkaa aikaa harmittelemalla tylsyyttä, vaan ota härkää sarvista ja sukella uusien jännien seikkailujen pariin!

1. Aloita uusi projekti

Oletko aina haaveillut jostakin asiasta, mihin sinulla ei ole koskaan ollut aikaa? Kenties tykkäät maalata, tehdä musiikkia tai vaikkapa kirjoittaa runoja tai proosaa.

Jos löydät itsesi tilanteesta, jossa sinulla on paljon käyttämätöntä energiaa, kannattaa ehdottomasti miettiä, voisiko tilanteen kääntää jollain tapaa hyödyksi. Esimerkiksi kirjan kirjoittaminen on prosessi, johon voi helposti saada käytettyä kymmeniä ellei jopa satoja tunteja aikaa. Monille tällaisten aikojen löytäminen kalenterista on vaikeaa, joten jos olet tällaisessa tilanteessa, kannattaa siitä ottaa ilo irti.

Toki kirjan kirjoittamiseen ei oikeasti edes vaadita mitenkään mielettömästi aikaa kellosta. Jos pystyt kirjoittamaan päivittäin vaikkapa 30 minuuttiakin, saat vuoden aikana jo 182 tunnin edestä tekstiä aikaiseksi. Ei siis kannata sanoa ei haaveilleen, vaikka aika olisikin joskus kortilla. Monesti projektit kysyvät enemmänkin henkistä aikaa kuin kellolla mitattavaa aikaa. Voisit toisin sanottuna kysyä itseltäsi sitä, onko sinulla ylipäätään tarpeeksi energiaa tai intohimoa projektiasi kohtaan.

2. Kokeile nettikasinolla pelaamista

Nettikasinolla pelaaminen on monen suomalaisen mielestä erinomaista ajanvietettä. Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä ovat erityisesti vallanneet markkinat, joten laadukasta ja luotettavaa peliviihdettä ei enää tänä päivänä ole edes erityisen hankalaa löytää eteensä.

Nettikasinolla pelaamisessa on sekin hyvä puoli, että silloin tällöin peleistä saattaa jopa tarttua mukaan hieman ylimääräistä rahaa. Mitenkään taattua ei toki uhkapeleistä voittaminen ole, mutta silloin kun onni potkaisee, voi osuma olla mojovakin.

Toisaalta meidän on hyvä muistuttaa lukijoitamme myös vastuullisen pelaamisen merkityksestä. Niin hauskaa ja kepeää viihdettä kuin rahapelaaminen voikin olla, on sillä selvästi olemassa myös toiset kasvot. Valitettavan moni Suomessa päätyy pelaamaan rahapelejä aivan liian suurilla rahoilla, jolloin koko ilmiöstä saattaa kehkeytyä ongelma.

Tulen tavoin netin rahapelit ovat hyvä renki mutta todella huono isäntä. Rahapelaamiseen kannattaa siis aina yrittää pitää sopiva etäisyys, ettei kuuluisa mopo karkaa käsistä. Ethän siis ikinä pelaa isommalla rahalla kuin mitä sinulla on varaa. Lisäksi tulee muistaa, että rahapelit ovat sallittuja vain 18 vuotta täyttäneille asiakkaille ja nuoremmilta takavarikoidaan kaikki voitot surutta pois.

3. Lue kirja ja laajenna ajatteluasi

Moni meistä käyttää päätelaitteiden edessä enemmän aikaa kuin mitä on terveellistä. Älä siis haksahda tähän dopamiinikoukkuun, vaan täytä elämäsi myös muilla mielenkiintoisilla asioilla. Erityisen hyvä idea voi olla sukeltaa kirjallisuuden maailmaan. Tykkäsitpä sitten lukea fiktiota, elämäkertoja tai vaikkapa erilaisia apuopuksia, ei tauko sähköisen viihteen ja sosiaalisen median äärestä varmastikaan ole huonoksi.

Lukemalla kirjoja voit laajentaa ajattelutapojasi ja maailmaasi. Kenties mukaan tarttuu uusia perspektiivejä ja ideoita – ehkäpä jopa uusi elämäntarkoitus tai -tapa.

Mitä enemmän ja monipuolisemmin luet, sitä sivistyneemmäksi ja fiksummaksi tulet. Samalla myös heikennät koukkuasi internettiin ja muihin nykyajan addiktiolähteisiin.

4. Tee vapaaehtoistyötä

Vapaa-aika on lahja, ja yksi tehokkaimmista ja antoisimmista tavoista käyttää sitä on antaa sitä muille. Tekemällä vapaaehtoistöitä pystyt auttamaan sitä tarvitsevia sekä antamaan itsellesi ja elämääsi aiempaa vahvemman merkityksen. Voit auttaa yhteisöäsi esimerkiksi opettelemalla tai ottamalla osaa erilaisiin luonnonsuojelutoimiin vaikkapa keräämällä roskia ympäristöstäsi.

Eräänlaisena vapaaehtoistyönä voidaan ajatella toisaalta myös omien ystävien tai perheen auttamista. Kenties voit esimerkiksi antaa enemmän aikaa ja huomiota lapsillesi tai ihmisille, joiden koet auttaneen sinua elämässäsi. Voit tehdä ajalla paljon hyvää, joten sen käyttäminen pelkkään voivotteluun ei ole hyvä asia.

5. Keksi itsellesi sivutyö tai -toimi

Listamme ensimmäisenä asiana mainitsimme jo erilaisten projektien aloittamisen. Tämä listamme viimeinen kohta on sukua näille asioille. Miksipä et nimittäin yrittäisi etsiä itsellesi jonkin näppärän tavan tienata hieman lisää rahaa?

Yksi kätevä keino voi olla perustaa blogi tai oma Youtube-kanava. Vastaavasti voit pistää pystyyn podcastin niin kuin moni muukin henkilö tekee. Mikään näistä asioista ei edes vaadi kovinkaan suurta budjettia, vaan alkuun pääsee halvallakin.

Jos podcastin aloittaminen kiinnostaa, tulee sinun mahdollisesti hankkia itsellesi jonkinlainen mikrofoni. Vaihtoehtoisesti voit äänittää aluksi puhettasi vaikkapa kännykälläsi.

Vain taivas on rajana sille, mitä kaikkea voit ajallasi tehdä! Hiljenny siis hetkeksi omaan rauhaasi ja anna inspiraatiosi virrata!

Vastaa