malelifestyle

Kolikkopelit ja niiden pelaaminen

Vanhemmille ikäluokille kolikkopelit tulivat tutuiksi pajatsojen kautta, joita löytyi lähes jokaisesta pubista ja huoltoasemalta. Niitä pelattiin aluksi penneillä ja lopuksi markoilla, ja päävoitto oli saada kolikkoa osumaan keskelle taulua, josta sai sitten panoksen yleensä 10-12 kertaisesti takaisin, riippuen hieman pajatson asetuksista. Ne olivat niitä ensimmäisiä kolikkopelejä.
Nykyään kolikkopelit ovat huoltoasemillakin jo digitaalisia pelejä, ja peleissä on entistä enemmän valikoimaa, kolikkopelit ovat myös siirtyneet nettiin, jossa niitä on tarjolla näin 20-luvulla jo tuhansia, ja lisää kehitellään edelleen. Katsotaan hieman kolikkopelien perusajatusta ja ideaa.

Kolikkopelin idea

Jos ensimmäiset kolikkopelit olivat niitä pajatsoja, niin niiden rinnalla on alusta alkaen ollut myös hedelmäpelejä, ja nämä hedelmäpelit ovat niitä tämän hetken kolikkopelejä. Niissä perusidea on saada samanlaisia kuvia eli symboleita riviin ja sitten voittaa niiden symbolien arvon mukaisesti. Ravintola- ja huoltamo sekä kauppaliikkeissä maksimivoitot ovat pitkään olleet satasen luokkaa ja parilla päävoitolla voi mukaansa ottaa parikin sataa euroa, ja siksi kolikkopelit ovatkin menestyneet. Niitä on helppo pelata, ne ovat kivan näköisiä ja äänet viehättävät pelaajia – joten niiden parissa menee tunti jos toinenkin.

Pelin idea on siis saada voittoriville samoja symboleita. Näitä voittorivejä oli vanhoissa koneissa yksi, sitten niitä oli jopa kolme ja nykyään niitä voi olla satoja, jopa tuhansia – pelit siis luonnollisesti ovat kehittyneet teknisen kehityksen myötä ja varsinkin digiteknologia on saanut pelit kehittymään entistä nopeammin.

Pelin symbolit ovat kaikki asetettu rullille tai vastaavilla, jotka ”pyörivät” pelissä. Näitä rullia on kolikkopeleissä yleensä kolme, mutta niitä voi olla myös viisi, ja ne voivat olla myös aivan jotain muuta kuin rullia. Ne voivat olla nykyään, vaikka antiikin Egyptin faaraoiden hautaholvien kiviä, tai Etelä-Amerikan sademetsien piiloissa olevia inkatemppeleitä – peleissä on satoja eri teemoja.

Panostus ja voitonjako

Jos pelaat kolikkopelejä ravintolassa tai kaupassa, on minimipanostus yleensä 20 senttiä ja maksimi euron luokkaa. Nettipeleissä minimipanostus on myös siellä 10 tai 20 sentin paikkeilla, mutta maksimipanostus voi olla paljon enemmän, kymmeniä euroa per kierros, joten kannattaa olla tarkkana netissä, millä panoksilla pelaa. Netissä voit kuitenkin pelata myös täysin leikkirahalla, eli ajanvietteeksi, ilman että kulutat latin latia – ja halutessasi voit sitten siirtyä pelaamaan rahapelejä, jos pelitililläsi sattuu olemaan rahaa.

Jos muuten olet vasta aloittelemassa rahapelaamista netissä, kannattaa katso kasinon tarjoukset, ne yleensä antavat ensimmäistä kertaa tallettavalle pelaajalle joko ilmaiskierroksia, tai bonuspelirahaa, jonka avulla voi sitten pelata ns. riskittä lisäkierroksia, tai etsiskellä rauhassa uutta peliä pelattavaksi. Tarjolla on jokaisella nettikasinolla sadoittain pelattavaa.
Kasinopelit ovat kaikki niin netissä kuin kasinolla onnen pelejä. Se siis tarkoittaa, että jokainen kasinon rahapelin kierros on 100 % sattumaa, ja voitat vain onnella, et taidolla. Jokaisessa kasinon pelissä on myös laskettu ns. kasinon etu, eli todennäköisyyteen perustuva matemaattinen malli, joka tuo kasinolla aina voittoa – eihän niitä kasinoita muuten olisikaan. Pelistä riippuen kasinon etu on yleensä 2-8% per kierros. Tämä kasinon etu mahdollistaa myös niiden isojen voittojen voitonmaksun ja tuottaa kasinolle sen oman voitto-osuuden. Todellisuus onkin, että aivan kuten lottopeleissä, voittajia on vain harvoja ja häviäjiä on tuhansia – mutta se mahdollisuus, että joskus voisi voittaa isosti – antaa luvan ja mahdollisuuden rahapelaajalle tavoitella unelmia.

Jackpot voitot

Miksi sitten kasinopelejä pelataan, jos niissä on sisäänrakennettu malli, joka takaa kasinolle voiton? Pelien idea on sekä viihteessä, ajanvietteessä että jännityksessä. Pelaajan on tiedostettava, että todennäköisesti hän häviää, mutta samalla on tiedossa, että aina silloin tällöin, noin kerran kuukaudessa, joku Euroopassa voittaa isosti, ja silloin puhutaan miljoonista. Tämän hetken suurin kolikkopelivoitto on lähes 20 miljoonaa euroa, ja miljoonien voittoja jaetaan Euroopassa kuukaudesta riippuen jopa muutamia kappaleita – kaikki riippuu sekä onnesta, sattumasta että siitä, kuinka paljon pelejä pelataan. Esimerkiksi tällaiset isojen jackpot voittojen miljoonapelit ovat pelattavissa jopa sadoilla nettikasinoilla yhtä aikaa, eli pelaajia voi olla samalla hetkellä tuhansia. Ja voittopotit nousevat jokaisen pelikierroksen jälkeen – ja siksi näitä sanotaan progressiivisen jättipotin peleiksi, aivan kuten lotto Suomessa.

Kolikkopeleissä on paljon eri teemoja, erilaisia panostusmalleja ja voittoluokkia – jos olet lähdössä pelaamaan, pidä mielessä vastuullinen pelaaminen, eli luo itsellesi selkeä pelibudjetti sekä käytettävissä olevan rahan ja ajan suhteen, niin saat pidettyä pelaamisen ilon ja jännityksen puolella.

Tulevaisuuden kolikkopelit

Tulevaisuudessakin tulee varmasti olemaan kolikkopelejä, ja rahapelaamista yleensä. Minkälaisia sitten tulevaisuuden kolikkopelit voisivat olla? Viime aikoina olemme nähneet uusien livekasinopelien parissa aivan uudenlaisia kolikkopelaamisenkin muotoja. Olemme nähneet ihmiskokoisia hedelmäpelejä, joita pelataan pelinhoitajan painamisen kautta ryhmäpeleissä, ja olemme nähneet mm. NetEnt pelistudion pelin heränneen henkiin livekasinopelinä, kun Gonzos Quest peli ilmestyi livekasinolle. Onko siis jonkinlainen virtuaalisen maailman pelaaja + peli + pelinhoitaja yhdistelmä tulevaisuuden pelaamista, vai jatketaanko tulevaisuudessakin perusmallia eli graafisten symboleiden metsästämistä voittoriville.
Kolikkopelaamisen menestymisen salaisuus on juuri sen yksinkertaisuus. Kuka tahansa osaa painaa käynnistä nappulaa ja katsella erilaisten graafisten symboleiden liikkumista kuvaruudulla, varsinkin kun pelaajana et voi käytännössä tehdä kuin kaksi asiaa: panostaa ja käynnistää – kaikki muu on kiinni sattumasta ja onnesta. Jokainen kolikkoautomaatin kierros on sattumaa ja todennäköisyys alkaa aina nollasta, kannattaa siis alusta alkaen ymmärtää, että vaikka pelaisit samaa progressiivisen jättipotin miljoonapeliä, et ole yhtään sen lähempänä päävoiton voittamista, kuin ensimmäistä kertaa pelatessasi.

Kolikkopelit tänään

Nyt 2020-luvulla voit pelata kolikkopelejä käytännössä missä päin maailmaa tahansa. Voit toisaalla pelata oman älypuhelimesi kautta nettipelejä, tai sitten mennä lähimpään pelisaliin pelaamaan pelejä – kunhan vain olet täysi-ikäinen.

Kolikkopelit ja kaikenlainen pelaaminen varmasti kehittyy, ja nämäkin symbolien jahtaamiset pysyvät valikoimissa – tyyli ja tekniikka muuttuvat, hedelmät ja kellot säilyvät.

Vastaa