Yleensä vetojen asettaminen lupaavien ennakkosuosikkien puolesta ei tuo toivottua tulosta vedonlyöjille. Täten suositut vedonvälittäjät, kuten Campobet, joutuvat miettimään tarkasti
kertoimia myös vähemmän todennäköisille voittajavaihtoehdoille. Paras esimerkki tästä koettiin Tokion olympialaisissa. Porilainen 27-vuotias Matti Mattsson teki historiaa vuoden 2020 kesäolympialaisissa voittamalla pronssia miesten 200 metrin rintauinnissa. Se tuli täytenä yllätyksenä suomalaisille faneille ja aktiivisille vedonlyöjille, mutta miksi? Perehdymme tähän artikkelissamme.
Kuka on Matti Mattsson?
Matti aloitti uimisen jo 7-vuotiaana. Kiinnostus uintia kohtaan kumpusi perheestä, jonka lähes jokainen jäsen harrasti sitä tai oli kiinnostunut vesiurheilusta.
Hän osallistui jo nuorena lukuisiin uintikilpailuihin ja voitti jopa muutaman mitalin. Ensimmäinen merkittävä menestys nähtiin vuonna 2013, jolloin Matti voitti MM-pronssia 200 metrin
rintauinnissa Barcelonassa. Se oli ensimmäinen Suomen voittama mitali rintauinnin MM- kilpailuissa. Hän osallistui myös vuosien 2012 ja 2016 olympialaisiin, muttei saavuttanut
palkintopallia niillä kerroilla. Vuoden 2010 nuorten olympialaisissa hän sijoittui kahdeksanneksi 200 metrin rintauinnissa.
Odotukset olivat korkeat Matin suhteen olympialaisissa
Suomi ei ollut voittanut yhtäkään olympiamitalia uinnista 25 vuoteen ennen vuotta 2020. Odotukset eivät täten olleet kovin suuret Tokion olympialaisten suhteen, mutta Mattssonin
aikaisemmat tulokset antoivat toivoa ja luottoa hyvään menestykseen. Hän sijoittuikin lopulta kolmanneksi 200 metrin rintauinnissa tuloksella 2.07,03, joka oli lähes
sama kuin australialaisen Izaac Stubbety-Cookin voittoaika: 2.06,38. Finaali oli tasoltaan erittäin kova ja kultaa voittanut aika oli samalla uusi olympiaennätys. Mattsson päihitti niin oman ennätyksensä kuin myös loi uuden Suomen ennätyksen.
Huikean menestyksensä ansiosta Matti Mattsson sai myös suurta kansallista arvostusta voittaen ensimmäisen uinnin olympiamitalin Suomeen 25 vuoden tauon jälkeen. Vuoteen 2021
mennessä Suomi on voittanut yhteensä viisi olympiamitalia uinnista. Mattsson itse on kertonut, ettei hän olisi pystynyt suurella todennäköisyydellä edes
osallistumaan olympialaisiin, jollei vuoden 2020 olympialaisia olisi oltu siirretty vuodella eteenpäin.
Voiton taustat
Matti on kokenut lukuisia romahduksia vuoden 2013 tuloksekkaiden maailmanmestaruuskisojen jälkeen. Sitä seuraavina vuosina hän ei pystynyt menestymään samalla tavalla, jolla oli huono vaikutus hänen henkiseen hyvinvointiin ja itseluottamukseen. Se näkyi heti huonoina tuloksina. Myöhemmin Mattssonin paino alkoi nousemaan, jolla oli yhtä lailla negatiivinen vaikutus
tuloksiin. Matin lääkärit diagnosoivat vihdoin hänelle keliakian vuonna 2019, mutta Matti on joutunut kamppailemaan myös muiden autoimmuunisairauksien kanssa. Lisäksi hän loukkaantui
pyöräilyonnettomuudessa vuorilla, jonka johdosta hänen kätensä leikattiin. Tästä syystä hän ei pystynyt uimaan ollenkaan jonkin aikaa.
Matti ei kuitenkaan antanut vastoinkäymisten vaikuttaa, vaan hän jatkoi määrätietoisesti harjoittelua – vaikka lopettamispäätös oli takaraivossa välistä ollutkin. Uudeksi valmentajaksi tuli
Eetu Karvonen, joka on yhtä lailla menestynyt rintauimari. Yhdessä Karvosen kanssa Mattsson muutti harjoitustyyliään keskittyen enemmänkin laatuun kuin määrään. Lisäksi Matin paino alkoi
putoamaan hänen siirryttyään gluteenittomaan ruokavalioon, joka taas mahdollisti tulosten näkymisen pikaisesti.
Ensimmäinen lupaava tulos nähtiin Helsinki Swim Meet -tapahtumassa vuonna 2021. Tuolloin hän onnistui lyömään oman ennätyksensä uimalla tuloksen 2.08,51. Se antoi Matille luottamusta tulevaan. Vuoden 2020 olympialaisten siirto antoi Matille enemmän aikaa harjoitella ja parantaa tekniikkaansa. Hän itse myöntää, että pandemiasta oli tältä osin hänelle suurta hyötyä. Matti Mattsson on näyttävä esimerkki siitä, että luottamalla itseensä ja periksiantamattomuus voivat johtaa haaveiden toteutumiseen.
Uusi suomalainen olympiasankari
Suomi voitti kaksi mitalia vuoden 2020 kesäolympialaiaista: ensimmäisen voitti Mattsson huikealla suorituksellaan ja toisen pronssimitalin voitti Mira Potkonen naisten kevytsarjan
nyrkkeilystä. Mira on voittanut aikaisemmin useita mitaleja, joista yksi on vuonna 2016 Rion olympialaisista saatu pronssi. Hän on yhtä lailla osallistunut lukuisiin maailman- ja euroopanmestaruuskilpailuihin ja voittanut kultaa vuoden 2019 Euroopan kisoista Minskissä.