malelifestyle

Suomalaisten miesten keskuudessa suosituimmat liikuntamuodot

Suomalaisten keskuudessa lajiharrastaminen jakautuu vielä vuonna 2022 myös selkeästi miesten ja naisten suosimiin lajeihin, eikä tähän ole myöskään näkyvissä lähitulevaisuudessa
nopeaa muutosta. Miesten ja naisten välillä selkeitä eroavaisuuksia eri liikuntalajien harrastamisessa on siis havaittavissa, mutta mitkä lajit sitten nousevat miesten suosikeiksi ja mitkä naisten ja miksi tätä jakaumaa vielä esiintyy?

Perusliikuntamuodot pitävät pintansa suosikkien joukossa

Noin 82 % suomalaisesta aikuisväestöstä on harrastanut liikuntaa, urheilua, kuntoilua tai ulkoilua viimeisen kuluneen vuoden aikana. Harrastaminen jakautuu pääsääntöisesti joko
miesten tai naisten suosimiin lajeihin, lukuun ottamatta yleisimpiä perusliikuntamuotoja. Aikuisten suomalaisten keskuudessa suosituimmat liikuntamuodot pitävät pintansa vuosista ja
vuosikymmenistä toiseen. Näihin lukeutuvat omaehtoisesti harrastettavat liikuntamuodot, kuten vaikkapa kävely, pyöräily, uinti, hiihto sekä lenkkeily. Kuntosalilla käynti on myös nostanut
suosiotaan huimasti viime vuosien ja vuosikymmenten aikana.

Miehet suosivat enemmän palloilulajeja ja urheiluseuroja

Naiset harrastavat selvästi miehiä useammin kävelyä, niin sauvakävelyä kuin muunkinlaista kävelyä, kotiloissa suoritettavaa liikuntaa, uintia sekä erilaista ryhmäliikuntaa. Omaehtoisten
liikuntamuotojen lisäksi yleisimpiä harrastuksia naisten parissa ovat voimistelu, ryhmäliikunta, jooga ja tanssi. Naiset myös käyttävät yksityisten palveluja miehiä enemmän.
Miehet puolestaan ovat naisia aktiivisempia pyöräilijöitä, juoksijoita, hiihtäjiä ja jalkapallon pelaajia. Miesten puolella ehdottomasti suosituimmaksi palloilulajiksi osoittautui jalkapallo, jonka
jälkeen seuraavaksi suosituin joukkue- sekä palloilulaji on salibandy. Noin joka kahdeskymmenes harrasti jalkapalloa ja salibandya myös melkein yhtä moni suomalainen mies.
Näiden kahden lajin jälkeen suosituimpien lajien joukkoon nousevat sulkapallo, tennis, koripallo, jääkiekko sekä lentopallo. Kuntosaliharjoittelussa ei naisten ja miesten välillä synny niin isoa
kuilua, vaan kuntosalilla käyminen on melkeinpä yhtä suosittua niin miesten kuin naistenkin keskuudessa.

Kiinnostus liikuntaa kohtaan on kasvavaa

Moni suomalainen miettii uuden harrastuksen tai ylipäätänsä liikunnan aloittamista harrastuksena. Suosituinta ei ole varsinaisesti uuden lajin aloittaminen vaan liikunnan
harrastamisen aloittaminen yleisesti. Naisten nimeämistä uusista harrastuslajeista huomiota herättää joogan kasvava suosio ja miesten nimeämistä lajeista e-urheilun kasvava suosio. E- urheilun suosion kasvaessa, myös monet muut erilaiset pelisivustot ovat kasvattaneet suosiotaan.

Vastapainoksi urheilulle voikin selvittää täältä tämän hetken parhaimmat pelisivustot ja niiden tarjoamat edut. Kävelylenkit kuitenkin pitävät pintansa kaikista suosituimpana liikuntamuotoja, kun ihminen haluaa aloittaa liikunnan. Tämä muoto on suosituin niin miesten kuin naistenkin keskuudessa.

Naiset harrastavat liikuntaa useammin päivittäin kuin miehet

Suomalaisista naisista reilu kolmannes kertoo harrastavansa liikuntaa lähes joka päivä, kun taas liikuntaa joka päivä harrastavien miesten osuus oli reilu neljännes. Täysin liikuntaa
harrastamattomissa suomalaisissa miesten ja naisten osuus on melkein sama. Aktiivisten liikkujien osuus väestöstä on kuitenkin vähentynyt menneiden vuosien aikana ja tässäkään ei
miesten ja naisten välillä ole huomattavissa eroa. Liikuntaa harrastamattomien keskuudessa tilanne on myös täysin sama.

Ikä vaikuttaa myös liikuntamuodon valintaan

Myös henkilön ikä vaikuttaa suuresti siihen, mikä liikuntalaji koetaan miellyttäväksi harrastaa. Yleensä vanhemmat ikäryhmät suosivat rauhallisempia, ja nuoremmat nopea­tempoisempia
lajeja. Mitä vanhemmasta ikäryhmästä on kyse, sitä useammin harrastetaan kävely­lenkkeilyä ja sauvakävelyä.

Vastaa