blogi

Mitä tehdä ensimmäisillä treffeillä?

Ensitreffit voivat olla jännittävä paikka kokeneemmallekin deittailijalle. Pahinta treffailu on silloin, jos edellisestä treffikerrasta on kulunut jo tuhottoman kauan aikaa, eikä enää muista, miten toinen ihminen tulisi kohdata. Moni saattaa alkaa stressaamaan sitä, mistä edes puhua treffeillä. Sitten tulee eteen sekin pulma, että missä tavata uusi ihminen ensimmäistä kertaa. 

Vaikka mukavalta ja helpolta vaihtoehdolta kuulostaakin kutsua toinen kylään, istua sohvalla ja järjestää peli-ilta Monopolyn parissa tai katsastaa Suomen parhaat nettikasinot onnenkantamoisia vertaillen, ei kotona tapaaminen ole ensitreffeille todellakaan paras vaihtoehto. Erityisesti naisille ensimmäistä kertaa toisen kohtaaminen suljetuissa kotioloissa on ehdoton ei jo ihan turvallisuudenkin vuoksi. 

Siinä vaiheessa kun kiinnostus näkemiseen on ilmaistu molemmin puolin, on aika miettiä koska ja missä sitä sitten kohdattaisiin. On hyvä kysyä toiselta missä tämä haluaisi tavata, ja epämääräisen vastauksen saadessaan ottaa ohjat omiin käsiin. Onneksi ideoita ensitreffeille riittää loputtomiin, joista muutama kannattaa napata tästä kirjoituksesta takataskuun!

Yksille lähikuppilaan

Koska uusien ihmisten tapaaminen on lähtökohtaisesti jännittävää, on olemassa yksi hyväksi havaittu keino rentoutumiseen ja kielenkantojen avaamiseen. Toiset ottavat jo ennen treffejä rohkaisuryypyn, mikä ei ehkä kuitenkaan ole se paras idea. Jos tuntuu siltä, että kaipaa rennon ympäristön lievittämään jännitystä, voi yksille meneminen olla hyvä vaihtoehto. 

Mitään ryyppyreissua ensitreffeillä ei kannata tehdä, mutta yksi tai kaksi drinkkiä voivat auttaa juuri sopivasti vapauttamaan tunnelman. Drinkeille voi mennä lähikuppilaakin kauemmaksi, mutta jos treffit sujuvat hyvin ja iltaa haluaa jatkaa, voi lähikuppilasta suunnata näppärästi jatkamaan tutustumista kotioloihin – jos molemmista siltä tuntuu.

Kävelylle hyvällä säällä

Näin talvella kävelytreffeille lähteminen ei kylmyyden, lumen ja jään keskellä ole ehkä paras vaihtoehto, mutta kävely sopii loistavasti pieneksi aktiviteetiksi muina vuodenaikoina. Mikäs sen parempaa, kuin kerätä päivän askeleet terveyshyötyineen täyteen samalla, kun ihailee maisemia ja treffikumppaniaan. 

Kävely toisen kanssa sopii myös ujommille osapuolille, koska vierekkäin kävellessä ei ole pakko katsoa ainakaan koko ajan toista silmiin. Sen sijaan voi keskittyä tarkastelemaan kaikkea ympärillä tapahtuvaa. Ympäristön havainnointi on myös hyvä keskustelunaihe silloin, jos puhuttavaa ei muuten tunnu riittävän.

Molempia kiinnostava aktiviteetti

Varsin hyvä tapa tehdä tuttavuutta uuden ihmisen kanssa on myös jokin molemmille mieluisa aktiviteetti. Mikä parasta, se voi olla mitä tahansa hikiliikunnasta minigolfin pelaamiseen. Toisille turvallinen vaihtoehto voi olla kuntosali, jos siellä tulee käytyä muutenkin, mutta hyvä idea ensitreffeille voi olla myös molemmille täysin uuden aktiviteetin kokeileminen. 

Jos tekeminen on molemmille uutta, voi se parhaimmillaan toimia täydellisenä jäänmurtajana. Yhdessä puuhatessa oppii myös hyvin toisen käyttäytymisestä. Mikäli olette kilpailuhenkisiä, voi olla fiksu tai täysin tuhoon tuomittu ajatus lähteä yhdessä kilpailemaan esimerkiksi keilaradalla. Jos treffeille ei millään keksi aktiviteettia, voi ratkaisu löytyä jopa oman tai kumppanin horoskooppiin perustuen

Mitä ensitreffeillä ei ainakaan kannata tehdä?

Alussa mainittujen kotitreffien lisäksi on pari muutakin paikkaa, jotka eivät ehkä ole ne kaikkein parhaimmat ensitreffeille. Elokuvissa käyminen mielletään usein loistavaksi treffitekemiseksi, mutta ensimmäiset treffit elokuvateatterissa eivät ole paras idea. Toki tuppisuille hiljaa leffan katsominen on varmasti helpotus, mutta tutustuminen jää elokuvateatterissa vähemmälle, ellei jatka treffejä vaikkapa kahville elokuvan jälkeen. 

Koska deittisovelluksissa voi huijata ulkonäkönsä suhteen paljonkin, on erityisesti miehille tärkeää nähdä totuus toisen ulkonäöstä mahdollisimman pian. Mieleen saattaakin juolahtaa mahdollisimman vähäpukeinen tekeminen kuten uimahalliin meneminen, mutta naisista monelle tämä ei tule kuuloonkaan. Ensitreffeillä halutaan näyttää parhaat puolet itsestään, eikä ilman meikkiä uimapuvussa todellisen ulkonäkönsä paljastaminen heti kättelyssä ole välttämättä ihanteellisin tilanne.

Vastaa